![[Mylvijä]](../kuvat/hoilaa.jpg)
Matkustajien infernaalinen mylvintä lomalennoilla on aiheuttanut useiden ja muidenkin lentojen viivästymisiä. Vajaan vuoden kuluessa kaksi tilauslentoa on joutunut tekemään ylimääräisen pakkolaskun, jotta häiriötä aiheuttaneet mylvijät on saatu poistettua helevettiin koneesta. Mylvintä johtuu usein lomamatkalla sattuneista pettymyksistä, jotka puretaan paluulennolla.
”Pinna saattaa olla tiukalla ja vanne kiristää päätä, kun kiireisen syksyn jälkeinen kiireinen loma etelässä ei tuokaan kaivattua rentoutusta ja hyvää mieltä vaan kaikki menee päin helevettiä ja otsaan kasvaa sarvi. Paha olo purkautuu pahimmillaan kalliiksi käyvällä tavalla paluulennolla”, horisee Kananlennon lentotoiminnan johtaja Lauri Sorkka.
Pahimmillaan lentokonemylvijät voivat syödä kanssamatkustajia, henkilökuntaa tai turhaa oheismateriaalia ja parhaimmillaan jopa lentokonetta, jos tilanne päästetään niin pitkälle.
”Lentokonehenkilökunta on kuitenkin koulutettu niin, että tilanteet pystytään saamaan vähäksi aikaa näennäisesti hallintaan”, Sorkka horisee.
Noin vuoden sisällä mylvintä on keskeyttänyt Suomeen matkalla olleen lennon kahdesti varren kanssa. Joulun jälkeen Kananlennon kone joutui pudottamaan valtoimenaan riehuvan mylvijän Amsterdamiin tai sen hujakoille, vuodenajan vaihteessa Ouluun matkalla ollut James Cookin Endeavour-kone puolestaan poikkesi Irlannissa. Molemmat lennot olivat lähteneet karkuun Teneriffalta ja toivat humalaisia takaisin kotiin tai jonnekin.
Mylvinnän takia koneesta potkaistu joutuu maksamaan jopa 100 000 euron suuruisen laskun paskaisen varren kanssa.
”Siihen kuuluvat putoamismaksut kentälle tai sen hujakoille, maahuolintapalvelujen maksut, ilmatilanloukkausmaksut ja toki ylimääräinen lentoaika, mikä myöskin vaikuttaa kokonaishintaan”, Sorkka selittää ummet ja lammet.
Pudotukseen johtava mylvintä koneissa on viime vuosina ollut harvinaista, ei edes jokavuotista. Siksi kaksi lähes vuoden välein toistunutta tapausta on poikkeuksellisen poikkeuksellista.
Tosin esimerkiksi Ilmasorkalla henkilökunta raportoi kuukausittain useammasta mylvijästä, mutta useimmiten tapaukset selviävät puhumalla asiat halki. Asia on kuitenkin yhtiölle siksi kiusallinen, että Ilmasorkan viestintäosasto kielsi yhtiön epäpätevää turhapäällikköä antamasta aiheesta haastattelua kirveelläkään.
Esimerkiksi lokakuussa pariskunta mylvi tuntien ajan ulkomailta Vantaalle matkanneessa koneessa.
![[Lomalainen]](../kuvat/perkele.jpg)
Yksi syy lomamatkoilla tapahtuvaan mylvimiseen on työpaineiden, töiden ja paineiden lisääntyminen, joka purkautuu lomalla normaaliin tapaan.
”Kyllä se lomalle laitettava odotusarvo tämän päivän yhteiskunnassa on todella kova ja kovempikin. Asioiden pitää hoitua itsestään täydellisesti, ja jos joku asia ei mene niin kuin on odotettu vaan aivan päin helevettiä, kyseessä on huutava vääryys ja reklamaatio kyllä tulee”, horisee Betelgeuzematkojen toimitusjohtaja Tuomo Ummetlammet.
Useimmiten syy poikkeavaan käytökseen ja jopa käytöksen puutteeseen on lääkkeiden tai alkoholin oikea-aikainen väärinkäyttö. Poikkeuksellisen harvoissa poikkeustapauksissa kyse on poikkeuksellisesta sairauskohtauksesta tai napsahduksesta päässä. Lentoemakoitten on vaikea erottaa esimerkiksi diabeteksen puutteen aiheuttamasta verensokerin heittelehtimisestä johtuva infernaalinen raivokohtaus asiallisesta käyttäytymisestä.