Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Autovaras kaahasi karkuun ja törmäili päin poliisiautoja (23.10.2012)

[Auto pellolla]

Tiistain ja torstain välisenä lauantaiyönä Sorkkalassa poliisi ajoi takaa silmitöntä autovarasta, joka kaahasi silmittömästi ympäri ja ämpäri keskustaa aiheuttaen useita vaaratilanteita ja muitakin tilanteita ja törmäillen päin poliisiautoja kahva edellä. Kuin ihmeen kaupalla kukaan ei loukkaantunut kirveelläkään, ennen kuin poliisit pieksivät miehen.

Poliisille ilmoitettiin kirjekyyhkysellä avopakettiauton luvattomasta käynnistämisestä puoli kahden aikaan torstain ja sunnuntain vastaisena yönä, kun kunnon ihmiset olivat nukkumassa unta palloon. Ilmoituksen horinan mukaan auto oli liikkeellä Sorkkalan Rautahevoskadun suuntaan ja sitä kuljetti ihka elävä henkilö päin helevettiä.

Hetkeä myöhemmin poliisi sai pakenevasta autosta etiäisen. Pakeneva auto ja sen pakoputki jatkoivat matkaansa pysähtymättä ajaen välillä piha-alueillakin sekä pihoilla ja alueilla. Jossakin vaiheessa auto pysähtyi kuin pysähtyikin Kännistenkadulla omakotitalon seinään kaataen samalla tienviitan ja suihkulähteen. Siellä pakeneva auto kääntyi takaisin kohti Sikarikatua, mistä poliisiauto oli tulossa pillit vaihteeksi vinkuen.

Pakeneva auto ajoi päätä pahkaa suoraan poliisiautoa päin kahva edellä, pudotti pakoputkensa ja jatkoi sen jälkeen pakoaan muina miehinä. Lahtivuoressa auto kulki pihoissa, puistoissa ja kevyen liikenteen kevytväylillä kuin unelma. Rystysentie 3:n kohdalla pakeneva auto lähti jälleen käsistä kohti poliisiautoa. Poliisi pystyi kuitenkin tällä kertaa väistämään uhmaavasti lähestynyttä autoa ajamalla poliisiauton läheiseen mäntyyn.

Lahtivuoressa auto yritti vielä useita kertoja peruuttaa ulvovaa poliisiautoa päin epäonnistuen surkeasti kerta toisensa jälkeen. Sikarikatu 46:n sisäpihassa auto ajoi toisen poliisiauton kyljestä läpi. Pakeneva auto jatkoi kuitenkin matkaa 40 kilometrin rajoitusalueella 90 kilometriä tunnissa useilla katuosuuksilla ja jopa osuuksien ulkopuolella. Pakenija jatkoi silmitöntä pakoaan ja päätöntä menoaan ympäri ja ämpäri koko Sorkkalan keskustaa tehden pohja-ajan jokaiselle pätkälle.

Lopulta auto yliohjautui Paukjärvelle ja Paukjärventielle. Paukjärvellä auto kääntyili ylikovaa traktorinmunille ja lensi lopulta pellolle kahva edellä. Auto juuttui 300 metrin päähän pellolle ja täyttyi hevonpaskasta, jolloin sen kuljettaja saatiin haavilla kiinni housut rysän päältä kintuissa.

Poliisi epäilee 1982 silkkana vahinkona syntyneen sorkkalaismiehen syyllistyneen röyhkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen varren kanssa, kulkuneuvon kuljettamiseen päin helevettiä kahva edellä, huumaantuneena ajamiseen, virkamiehen ja -miehettären väkivaltaiseen vastustamiseen, moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, huumausaineen käyttörikokseen, tahalliseen käsivirheeseen ja pelivälineen hallussapitoon väärin päin.

Poliisiautot vaurioituivat tuntuvasti kuten myös anastettu auto. Kukaan ei loukkaantunut kirveelläkään, vaikka vaaratilanteita oli vaikka lampaat söis. Mies otettiin kiinni ja piestiin siniseksi, ja hän tulee aikanaan vastaamaan teoistaan oikeudessa jahka ensin pääsee teho-osastolta hengissä, jaaritellaan Sorkkalan poliisin pullantuoksuisessa tiedotteessa naama punaisena.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen