Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Sorkkalassa tuhansia ihmiskauppaepäilyjä (19.8.2006)

Sorkkalassa ihmiskauppaepäilyjä tulee esille vuosittain tuhansia. Vaikka luku on kansainvälisesti verrattuna pienen pieni tai valtavan suuri, ihmiskauppaan liittyvä lauttakulkuliikenne on kasvava ongelma meilläkin.

Suosituiksi nousseet sukellusvenelennot Sorkkalan kautta Sorkkalovakiaan ovat tuoneet Sorkkalan rajakartiolaitokselle uuden olkapäänvaivan. Sorkkalan kautta kulkeva tyypillinen ihmiskaupan uhri on kielitaidoton alle 10-vuotias pikkukiinalainen.

Suurimman ongelman muodostavat Keski- ja Etelä-Sorkkalaan tai Pohjois-Mannelaan järjestetyt matkat, jotka saattavat paljastua nykypäivän ja entisaikojen maaorjakaupaksi. Uhri ei aina itsekään tiedä uhriutumistaan kuin vasta vuosien tai vuosikymmenten kuluttua.

Sorkkalan linja-autoaseman lisäksi eniten ihmiskauppaepäilyjä tulee ilmi Mannelan-rajalla Kaalimaan rajanylityspisteessä sekä Lampaan kautta kulkevassa junaliikenteessä.

Esitutkintaan tapauksista etenee vain harva tai vähempikin. Rajakartiolaitoksen lantinheiton mukaan Sorkkalan läpi voi kuitenkin kulkea vuosittain jopa joitakin tuhansia miljoonia ihmisiä, joita odottaa määränpäässä aivan muu kuin luvattu hyvä orjapaikka tai keltainen kauha.

Suurin ja suurempikin osa Sorkkalan ihmiskaupasta keskittyy Manne-myymälään, jossa ihmisiä myydään satoja päivässä sinne sun tänne ja vähän muuallekin, vaikka lampaat söis.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen