Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Eurooppalaiset haaskaavat aikaa yli 70 minuuttia vuodessa (27.9.2012)

[Hukattuja tunteja]

Keskiverto eurooppalainen heittää aikaa hukkaan 76 minuuttia vuodessa. Suomessa hukkaan menevän ajan määrä ei ole yhtä hurja. Silti suomalaisissakin kotitalouksissa haaskataan aikaa vuosittain jopa 30 minuuttia henkeä kohti varren kanssa.

Elokuussa veivillä käynnistynyt Euroopan unionin EVVK-hanke pyrkii puuttumaan ajanhaaskaukseen aikamoisella kirveellä ja vähentämään hukkaan menevää aikaa kaikissa ajan vaiheissa. Tavoitteena on tehostaa ja yhdenmukaistaa aikahävikin valvontaa sekä suosituksia. Vuoteen 2020 mennessä eurooppalaista aikahävikkiä halutaan vähentää puolella ja resurssien käyttöä viidenneksellä.

Nelivuotiseen hankkeeseen osallistuu opistoja, laitoksia, järjestöjä, yrityksiä, yhdyskuntia, heppuja ja Pertti 13 maasta ja mannusta. Suomessa hanketta koordinoi Maa-, mantu- ja sisäelintarviketalouden nollatutkimus- ja -kehitysapukeskus ÖP.

Hankkeen aikana kehitetään uusia tuotteita ja palveluita, jolla aikahävikin määrää saadaan ajan mittaan vähenemään. Käytännön suositukset ovat esimerkiksi yhteiset aikamerkinnät sekä keinot pidentää aikoja.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen