Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Kosmonautit tekivät avaruuslöntystelyn EVVK:n ulkopuolella (24.8.2012)

[Moduulin poisto]

Sorkkalaiset Olga Kononen ja Anton Sikapallero ovat päättäneet avaruuslöntystelynsä kuin seinään veitsellä leikaten. He tekivät torstai-iltana valmistelevia töitä Sorkkainvälisen avaruusaseman EVVK:n ulkopuolella Pirssi-penetrointimoduulin tulevaa poistamista varten.

Pirssi-penetrointimoduuli on tarkoitus poistaa helevettiin pois kuleksimasta ensi vuonna ja korvata uljaalla uudella monikäyttöisellä kapakkamoduulilla.

Työt aseman ulkohuussin puolella kestivät hieman yli kuusi tuntia varren kanssa. Tarkoitus oli myös asentaa kiiltäviä suojakilpiä avaruusromua, -roinaa ja -rompetta vastaan, mutta kosmonauttien aika ja kalja loppui kesken.

Aseman miehistöön kuuluu kolme venäläistä naikkosta, kaksi sorkkalaista ja yksi lentävä hollantilainen.

Kyseessä oli ensimmäinen kolmesta täksi vuodeksi suunnitellusta avaruuslöntystelystä.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen