Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Peltisepänliike ryöstettiin sormellisesti Sorkkalassa (16.8.2012)

[Muhkea ryöstösaalis]

Kolme iloista rosvoa ryösti Peltisepänkatu 35:ssä poikittain sijaitsevan peltisepänliikkeen sormella uhaten hieman kello kymmenen jälkeen. Poliisi tarkasti ryöstön takia autoja Sorkkalan keskustasta pois päin kulkevilla teillä.

Kukaan tai kukaan muukaan ei loukkaantunut ryöstössä kirveelläkään. Liikkeeseen oli muina miehinä tullut kolme nuorta, 20–30-vuotiasta miespuolista muuta miestä, joista yksi oli osoittanut myyjää sormella muiden kahmiessa saalista mukaansa kuin viimeistä päivää, vaikkei ollutkaan viimeinen päivä. Tekijät poistuivat laahustaen paikalta. Saaliin arvo on melkoisen huomattava.

Poliisilla oli useampia sulkupisteitä tekijöiden tavoittamiseksi, ajoneuvoja pysäytettin miehissä eteläisen Sorkkalan alueella. Pisteitä oli ainakin siellä sun täällä ja vähän muuallakin. Esimerkiksi Koillisväylä Jäämerellä oli hetken ajan kokonaan suljettuna poliisioperaation vuoksi.

Poliisin mittavien horinoiden mukaan mittava pysäytysoperaatio oli Suomen oloissa mittaamattoman mittava ja mittavampikin.

Ryöstäjistä ensimmäinen (Kasper) oli varren kanssa 180–185 cm pitkä, noin 25-vuotias nulikka, hänellä oli vaaleat ja harmittavan lyhyet, siistit hiukset päässään. Hänen kasvonsa olivat liian kalpeat, ja hänellä oli silmälasit nenällään. Miehellä oli päällään nilkkapituinen tumma takki ja vaaleat SA-merkkiset suihkusandaalit.

Toinen mies (Jesper) oli sattumalta myös 180–185 cm pitkä, hän oli noin 25–30-vuotias varren kanssa. Kasvot olivat täydellisen pyöreähköt, hiukset lyhyehköt, vaaleahkot ja märähköt, ja hänellä oli piilolinssit (OD Sf –1,25, Cyl –1,25, Ax 90; OS Sf –2,25, Cyl –1,75, Ax 180). Päällään hänellä oli reisipituinen tumma takki ja siniset farmarisukat. Hän kantoi isokokoista kaktusta.

Kolmas mies (Joonatan) oli pystysuunnassa noin 180 cm:n pituinen. Hänelläkin oli hiukset. Yllään miehellä oli sateenkaaren värinen puseromallinen takki, jonka selässä, olkapäillä, hihansuissa, helmassa, etumuksessa ja kauluksessa oli ohuet vaaleat raidat. Housut olivat märät, sepalus oli auki ja päässä pönötti punainen lippalakki.

Kolmas mies poistui liikkeestä ensimmäisenä, muut kaksi hänen jälkeensä jaetulla toisella sijalla. He laahustivat liikkeestä Kuppakujan läpi Salamanterinkadulle kuin vasikat kevätlaitumelle.

Rikoskomisario Jukka Sorkkion horinoiden mukaan tällaiset ryöstöt ovat hyvin usein tilaustöitä tai ainakin hyvin suunnitelmallisia:

”Tarkkaillaan, tiedustellaan ja syödään pullaa.”

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen