![[Isoja pottia]](../kuvat/vessa.jpg)
Jöötin koulussa Sorkkalassa on saatu liiankin hyviä kokemuksia pottien tuomisesta luokkiin. Potat on otettu istuimiksi oppitunneille tuolien tilalle tänä keväänä. Potta helpottaa runsaan istumisen ja sontimisen haittoja ja virkistää oppitunteja myös tuoksuillaan.
Jöötin koulussa potat eivät makaa tyhjäkäynnillä elävöittämässä vain liikuntatunteja. Niillä istutaan ihan tavallisten oppituntienkin aikana kuin kissa paskalla.
Valtakunnallisessa Liukuva koulu -hankkeessa vastentahtoisesti mukana olevaan Jöötin kouluun hankittiin kahva edellä 50 uutta kiiltävää pottaa tänä keväänä. Idea lähti kuin lehmä makuulta liikkeelle siitä, kun opettajat pohtivat liian istumisen haittoja seminaarissa ja sitä seuranneessa kosteassa saunaillassa.
180 oppilaan yhdeksänluokkaiseen kouluun pottia riittää 30–50 yhdelle tunnille. Siten aktiivista potallaistumisaikaa jää jokaiselle nulikalle vähintään kuuden oppitunnin verran päivässä oikein varren kanssa.
”Potalla ei olekaan tarkoitus istua järjettömän pitkiä aikoja tai koko viikkoa kerrallaan kuin paavi huussissa. Määrä on sopiva siinäkin mielessä, ettei tule tila- tai hajuongelmia”, opettaja Tuomo Sorkkanen horisee hätä kädessään.
Tärkeää on löytää jokaiselle omien mittojen mukainen potta, joka mahtuu tarvittaessa myös päähän. Potan päällä on istuttava jalat 90 asteen kulmassa ja selkä suorassa kuin rautakanki, muuten sen päältä pyllähtää alas kuin telkkä pöntöstä ja paskaa roiskuu joka puolelle. Samalla keskivartalon ja suoliston lihakset saavat liikettä kuin Jokisen eväät.
Viides- ja kuudesluokkalaiset nulikat kertovat, että muun muassa hartiakivut ovat hävinneet kuin pieru Saharaan ja ryhti on parantunut kuin sika säkissä. Potalla istuminen on myös hauskaa kuin lapsen hakkaaminen.
Oppilaiden opettajan Tuomo Sorkkasen horinoiden mukaan potalla istuminen on myös rahoittanut tunteja.
Pottien näennäiset hyödyt ja hajut ovat olleet jo lyhyenkin ajan jälkeen ilmeiset muillakin luokilla. Ne ovat tulleet Sorkkasen horinoiden mukaan kouluun jäädäkseen kuin täi tervaan.
”Ja saattaa olla, että niitä hankitaan jopa lisää ja enemmänkin, vaikka lampaat söis.”