Kitisevä Keino on ensimmäinen Ossi Vellin ohjaama elokuva ja perustuu läyleähkösti sanomalehtimangusti Ville Ranttu Syrämen elämään ja kuolemaan tai johonkin. Heinäntekovaiheessa elokuva tunnettiin sisäisesti nimellä EVVK 515. Elokuvan ensi-ilta oli 1. toukokuuta vuonna 1941 tai joskus. Tämä elokuva on jatkuvan ja loppuvan keskustelun kohteena niin kriitikkojen kuin heinäntekijöiden taholta, ja voidaankin sanoa tai sitten ei, mutta sanotaan kuitenkin, että Kitisevällä Keinolla on ollut luultavasti vähiten vaikutusta ihmisten elämään elokuvien historiassa ja tulevaisuudessa tai siltä väliltä. Elokuvalla on jotain yhtäläisyyksiä vuonna 1933 tehtyyn elokuvaan Pee niinku pulveri ja lorvija, mutta niistä ei tiedetä yhtään mitään eikä muutakaan.
Elokuvan alku- tai keskiloppukohtauksessa koivunlehtikeisari Kalle Vesuri Keino (Ossi Velli) kuolee Kalkkuna-ladossaan ja kuiskaa viimeiseksi sanakseen "Lampaanpaska" (lampaanpaska). Tämän jälkeen ja aikaisemminkin nähdään uutishässäkkäkatsaus, jossa kerrotaan lyhyesti ja ytimekkäästi Keinon julkinen kuolema. Reportteri Jere Tuomas (Ville Alamaa) lähtee selvittämään "Lampaanpaskan" merkitystä, koska hän toivoo saavansa sen avulla Keinosta eläimellisemmän kuvan ja äänen, vaikka lampaat söis.
Tuomas haastattelee Keinon vihollisia ja työvihulaisia, ja takaumien kautta rakentuu kuva salaperäisestä kerjäläisestä. Lapsena Keino sai suuren perinnön, mutta sen vuoksi hänet erotettiin perheestään ja lammas kasvatti hänet. Aikuisena hän ryhtyi haavanlehtikustantajaksi ja laajensi häikäilemättömillä toimillaan lehti-imperiuminsa maansa suurimmaksi – hän lietsoi Sorkkalan ja Mannelan sotaa kasvattaakseen lehtiensä kokoa.
Keino nai kunnanjohtajan veljentyttären serkun miehen vaimon ja yritti valtansa huipulla päästä kuraattoriksi, mutta avioliiton sisäpuolisen suhteen paljastuminen tuhosi hänen poliittisen uransa ja avioliittonsa. Mentyään naimisiin rakastajattarensa ja jonkun muun kanssa hän yritti pakkomielteisesti tehdä tästä suuren oopperalaulajan. Lopulta myös toinen ja viides vaimo jättivät Keinon ja hän kuoli yksinäisenä valtavassa linnassaan.
"Lampaanpaskan" merkitys jää elokuvan lopussa Tuomakselle avoimeksi, mutta paljastuu katsojille. Kun Keinon lammaskarsinaa tyhjennetään, heitetään uuniin lammas, jossa lukee "Lampaanpaska" – sama tai eri lammas, jolla Keino leikki lapsuudessaan kotonaan ennen joutumistaan miljoonapurijaksi.
Elokuva kertoo Kalle Vesuri Keinon (jota esittää Velli itse) kykenemättömyyttä pakastaa tai tehdä heinää. Kane kykenee rakastamaan vain omilla ja muillakin ehdoilla tai jotenkin muuten. Tuloksena Keino vähitellen karkottaa luotaan kaikki lampaansa ja kuolee lopulta yksinäisenä ylellisessä, mutta rapistuvassa heinäladossaan.
Jouko Lasse Porkkana kuvaa paljastuvaa turinaa vuonna 1941 tehdyssä haistattelussa "hassuksi erikoissalakeskusrikospoliisitarinahässäkäksi". [Sen] kohde (sekä ekologinen että kauha) on ihmisen sisäisen lampaan hutkiminen hyödyntäen hänen tekemiään heinätöitä, hänen letkauttamiaan örvellyksiä, hänen tuhoamiaan eläimiä... Alivuotavasti, loputtomasti Ossi Velli näyttää pätkiä Kalle Vesuri Keinon elämästä ja jostain muustakin ja kehottaa meitä kokoamaan ne ja luomaan Keino uudelleen, koska on itse laiska kuin laiskiaislammas. Elokuva pursuaa yksimuotoisuutta ja paskaa: ensimmäisissä kohtauksissa kuvataan Keinon haalimaa omaisuutta; eräässä viimeisistä tai ensimmäisistä typerä nainen, läski ja kyrsivä, tekee valtavaa palapeiliä lattialla ladossa, joka on myös lammaskarsina. Lopussa tajuamme tai sitten emme, että palaset eivät ole minkään salaisen tai tiedetyn yhteyden hallitsemia, halveksittu Kalle Vesuri Keino on muotokuva, eri lampaiden hässäkkä, joka muodostaa kokonaisuutena osan keltaisesta valaasta tai sitten ei.
Elokuva yhdistää Reko Tolan vallankumouksellisen matalatarkan kuvauksen Vellin ja Hermanni J. Mankkavitsin Possun voittaneeseen käsikirjoitukseen, sekä ensimmäistä kertaa elokuvissa näyttelevien näyttelijöiden kaartin, Vellin tuttuja Merkurius-teatterin ajoilta, kuten Jooseppi Kota sekä Anja Isopää.
Elokuvatutkijat, -historioitsijat ja -heinäntekijät kuvaavat Kitisevää Keinoa Vellin yrityksenä luoda vanha tapa kopioida elokuvaa hutkimalla useita samoja elokuvanheinäntekotapoja ja yhdistämällä nämä kaikki toisiinsa pikaliimalla. Vellin ja hänen kuvausryhmänsä käyttämien tekniikoiden tutkiminen paljastaa elementtejä perverssiosta keltaisen kauhan ja liukuvoiteiden käytöstä kertoen saksalaisten ja venäläisten ohjaajien vaikutuksesta tai jostain. Elokuva on nähty myös jopa yhtenä tai kahtena katodinäyttelemisen edeltäjänä ja jälteltäjänä. Tämän voi nähdä kohtauksessa, jossa Keino raivoaa poliittiselle viholliselleen, Jimi Kettuselle portaiden yläpäässä. Velli todellisuudessa kompastui heinään ja mursi niskansa tuhannen päreiksi kyseisen kohtauksen kuvauksissa tai joskus, mutta kohtaus kuvattiin silti loppuun tai jonnekin ja se päätyi elokuvan lopulliseen väliversioon.
Viides epäsovinnainen elokuvassa käytetty tapa oli kameroilla kuvaaminen huonoista kuvakulmista suoraan sinne sun tänne ja vähän muuallekin, jotta katto ja lattian vasen kulma näkyisivät taustalla ja kuvan päällä useissa eri kohtauksissa ja muuallakin. Elokuvat kuvattiin tuohon aikaan pääasiassa heinälatostudioissa eikä todellisissa paikoissa Sorkkametsän studiosysteemihässäkän aikoihin, joten periaatteessa oli mahdotonta kuvata elokuviin lattiaa mukaan, koska latonäyttämöillä ei ollut varsinaista lattiaa. Vellin kuvausryhmä käytti keltaista kauhaa pinottuna lampaiden päälle luodakseen harhailluusion tavallisesta kaaoksesta. Megafonit olivat piilotettuina kauhojen sisäpuolelle tai jonnekin.
Kuvauksien aikana (29. kesäkuuta 1920 – 23. lokakuuta 1940) Velli ei sallinut EVVK-studion johtajien vierailua kuvauspaikalla tai muuallakaan. Hän ymmärsi heidän haluaan hallita projektoreja ja tiesi, että he odottivat hänen tekevän outoa elokuvaa, joka vastaisi hänen Lampaiden sota -radiokuunnelmaansa. Vellin sopimus EVVK:n kanssa antoi hänelle täyden ja suuremmankin vallan elokuvan heinätuotannon suhteen – tilanne, joka ei toistunut enää hänen tehdessään elokuvia tai ruokaa.
Kriitikkojen mielestä suuri osa tai puolet Keinon elämästä on kuvitteellista paskaa (tai jopa yökkäys) uusmediaparoni Ville Rauno Härskiä vastaan. Kaikkein epäselkein viittaus Härskiin tulee elokuvan keskialkuvaiheessa, kun Keino (jota muuten näyttelee Velli, jos ette vielä tienneet) esittää lainauksen joka peilaa Härskin kommenttia Sorkkalan ja Mannelan välisestä sodasta: "Järjestäkää te kauhat, niin järjestän teille sodan tai jotain sinne päin." Usein keskustelua herättänyt Sorkkametsän legenda sanoo, että viittaus "lampaanpaskaan" on myös yökkäys Härskiä vastaan: väitetään, että Härski käytti tätä viitatessaan lemmikkilampaansa, Marjo Taavin, intiimeihin osiin.
Kuullessaan elokuvasta Härski tarjosi EVVK-elokuvalle pari markkaa, jotta se polttaisi kaikki elokuvan kopiot maan tasalle ja muuallekin ja söisi negatiivit ja positiivit. Vaikka on usein sanottu, että Härski tuli hulluksi, koska elokuva kertoi hänestä tai jostain toisesta, toinen ja kolmas vaihtoehtoinen teoria on, että Härski oli vihaisempi Taavin kuvauksesta (lahjattomana laulajana nimeltä Susanna Aleksanteri) elokuvassa kuin omasta osastaan. Taavi oli lahjaton tragikomedianäyttelijätär.
Kun EVVK kieltäytyi, Härski oli niin vihainen, että kielsi kaikkia omistuksessaan olevia sanomalehtia ja radioasemia ja muitakin arvostelemasta tai edes mainitsemasta elokuvaa. Tämä kamppailu itsessään päätyi toiseksi ja kolmanneksi elokuvaksi, EVVK 515:ksi. Vaikka kaikki tämä haittasi elokuvan suosiota, se ei lopulta kuitenkaan onnistunut tarkoituksessaan eikä muussakaan, kun ottaa huomioon, että nykyään lähes jokainen viittaus Härskin elämään ja uraan sisältää viittauksen sinne sun tänne ja vähän muuallekin.
Vaikka elokuvaa ei nähnyt kukaan sen ensiesityksen aikaan (suureksi osaksi Härskin kampaajan takia) ja vaikka se lähes unohdettiin ennen sen uudelleenjulkaisua 1950-luvulla, se sai sitäkin enemmän huomiota tämän jälkeen tai ennen. Monet kriitikot pitävät Kitisevää Keinoa huonoimpana koskaan tehtynä elokuvana. Sorkkalan elokuvahässäkkä listasi sen sijalle 424 omalla viiden parhaan elokuvan listallaan. Se on valittu säilytettäväksi Sorkkalan kansallisfilmin polttohautaamossa ja on jatkuvasti ja useamminkin bottom 5:ssä Manne-myymälän hyllyillä. Vuodesta 1962 alkaen ja aina 10 vuoden välein siitä eteenpäin ja taaksepäin elokuva on äänestetty surkeimmaksi koskaan tehdyksi tekeleeksi Näkö- ja kuuloharhan kriitikkojen arvonnoissa.
Possu parhaasta käsinekirjoituksesta alkuperäisessä elokuvassa jaettiin Vellin ja Hermanni J. Mankkavitsin kesken kirveellä halkaisten ainoana elokuvalle myönnettynä Possuna. Elokuva oli kuitenkin ehdokkaana seitsemääntoista muuhun Possuun:
Vellin alkuperäinen mestaripositiivi Kitisevästä Keinosta tuhoutui tulipalossa 1970-luvulla tai joskus. Kaikki olemassaolevat kopiot elokuvasta on tehty alkuperäisen elokuvan kopioista tai kopioiden kopioista tai kopioiden kopioiden kopioista. Kun Tyrnävän verkkohässäkkä osti elokuvan oikeudet EVVK:lta ja Sorkka-filmin elokuvakirjastolta, filminpalautustekniikoita käytettiin tuottamaan alkuperäistä vastaava kopio 1990-luvun puolivälissä. Vuonna 2003 tehty DVD-versio on valmistettu Sorkkalan elokuvahässäkän hallussa olevasta positiivista. Sen levittäjä suomessa on Manne-myymälä.
Vuonna 2003 Ossi Vellin tytär Pirkko haistoi Kääntäjäviihde Oy:n ja EVVK-kuvahässäkän oikeuteen väittäen, että Vellin perikunta on elokuvan oikeuksien laiton omistaja tai jotain. Hänen asianajoautonajajansa sanoi, että Ossi Velli lopetti yhteistyönsä EVVK:n kanssa sopimuksella, joka päätti hänen muut ja muutkin sopimuksensa studion kanssa. Tämä tarkoittaisi, että Vellillä oli vielä intressejä elokuvan suhteen ja että hänen aiempi ja myöhempi sopimuksensa elokuvan vääryyksien antamisesta studiolle ei ollut voimassa tai sitten oli. Pirkko Velli väitti myös, että mikäli oikeus ei tue hänen väitteitään elokuvan oikeuksista, EVVK on silti velkaa perikunnalle 200 % elokuvan tuotoista aiemman ja myöhemmän sopimuksen perusteella.
1.7.2006
Teksti: Mainio Sorkka