Manneweb – Peli-Sorkka

Half-Lifen modi:
SvenCo-op

Kuulostaako Half-Life coopperatiivisena oudolta? Niin se vain on, sillä sitä on vaikea kirjoittaa. SvenCo-op on tällainen outo musta lammas tai ainakin harmahtavan raidallinen. Tässä modissa mennään eikä meinata, kuten ei yleensä missään pelissä. Kavereiden kanssa ammutaan vihollisia perus-Half-Lifen tapaan erilaisissa kentissä ja myös HL:n yksinpelin kentissä. Tästä ei juhlat parane jos ei mistään, paitsi parin makkaran kera.

Itse pelissä päästään alussa hakemaan aseet ja juostaan niin perkeleesti. Kun mietitään olinpaikkaa niin kyllä ammuskelu sen viimeistään kertoo. Juostaan sinne ja ammutaan ötöt. Sitten huudetaan ”Medic!” ja kaikki rynnivät parantamaan sinua. Näin jatkuu niin kauan, kunnes kaikki on tapettu tai siirrytty seuraavaan tasoon.

Tämän pelaaminen on helppoa kuin heinänteko. Kerron hieman esimerkkiä: Kaikki 15 Freemania ahtautuu ulottuvuusportaaligeneraattorihuoneeseen ja hyppivät ihan tolkuttomasti paikasta toiseen kuin sokeat kengurut miinakentällä. Kun ihmekärry sitten tulee esille, kaikki alkavat työntämään sitä. Ei siis ihme, että koko koe menee vikaan. Välähdyksien jälkeen koko joukko hulluja juoksee käytäviä pitkin kuin villiintynyt karjalauma. Sitä jatkuukin sitten koko loppupelin.

SvenCoopin (kuten nykynuoriso kirjoittaa) useat modia varten tehdyt kentät tarjoavatkin paremman yhteistyömahdollisuuden. Joissain kentissä tapetaan superelukoita ja jossain tapetaan piirrosukkoja. Joistakin taisteluista tulee kauhea sekamelska isojen ja mahdottomien ötöjen takia, mutta sehän on vain mukavaa.

Kunhan löytää serverin kunnollisilla kentillä ja järkevällä porukalla, on modi hauskaa pelattavaa. Yksinpelikentät ovat yhtä juoksua, mutta koomisia tapauksia sattuu sitäkin useammin. Pelaaminen modin omilla kentillä on yhteistyöpainotteisempaa, kunhan pääsee sisälle kentän tehtävästä. Jos sinulla ei kasva nenässä sammakoita, on peli kokeilemisen arvoinen.

Katso SvenCo-opin kotisivut.

Yhteenveto

Grafiikka3
Äänet3
Pelattavuus5
Omaperäisyys4

Kuvia pelistä


Ruuhkaa käytävällä


Ilmastointikanavassa on tilaa vaikka muille jakaa


Jossain vaiheessa peli muuttui tasohyppelyksi


Sammakonheittokisat ovat suosittuja


Tässä pelissä ei jonotusta tunneta


12.9.2003

Teksti: Keino Sorkka. Kuvat Erkki Sorkka


Lukijoiden kommentteja SvenCo-opista

Eikö peliarvostelijamme osannut arvostella peliä oikein? Oliko hän puolueellinen? Onko hänellä punainen lippalakki? Ei hätää! Voit kertoa meille omat kommenttisi pelistä. Parhaat kommentit julkaistaan. Manneweb katsoo oikeudekseen muokata viestejä haluamallaan tavalla ja vielä enemmän.

29.12.2003 tornihemmo

Mä pelaan Sven Cooppia paljon ja pääosan ajasta teen torneja, yleensä yhen hengen, mutta saattaa joku vahingossa hypätä päälle. Minut ylennettiin vähän aikaa sitten kynnysmatosta osa-aikaiseksi rappuseksi, joka menee kaikkien esteiden tai juttujen viereen, josta joku haluaa mennä yli. Se on aivan älyttömän hauskaa! Välillä hakkaan sorkkaraudalla seinää.

7.1.2004 opa

puhut aivan totta :D

20.1.2004

:S

10.3.2004 Banaanikossu

Joo mul on tää modi ja on se hyvä xD

Keino Sorkka: Jep.

26.3.2004 tornihemmo

Hei! Mut ylennettiin itsetuhohemmoksi! Nyt saan juosta keskelle vihollislaumaa tappaen mahdollisimman monta, mutta yleensä en kuitenkaan edes osu kuin seinään tai kavereihin. Kun minulla on kranaatteja, viskon niitä paljon tappaen aina vain itseni vahingoittamatta vihollisia ollenkaan. Joskus myös saan seistä korkeissa paikoissa kun toiset hemmot käyttävät sellaista vetojutksaa, jolla voi vetää itsensä pelaajaa kohti. Tosi viileetä!

Keino Sorkka: Jep.

9.4.2004 tiedustelijapoika (entinen tornihemmo)

Hei! Mut ylennettiin tiedustelijapojaksi! Nyt saan juosta aina kentän alussa jonnekin huitsinnevadaan ja pyöriä siellä kuin ryssä kaupassa, kunnes kenttä loppuu. Aika usein mut käsketään jäämään alotuspaikkaan vahtimaan, jolloin ei saa liikahtaa milliäkään. Tosi käheetä hei eiks vaa mään, jouu!!!

Keino Sorkka: OK.

13.4.2004 Marlin (pulmapalstan Juha)

NO MUTTA AKI! Mitä sinä olet mennyt käyttämään nimeä Banaanikossu? Se on rekisteröity tavaramerkki ja se vain ja ainoastaan MR.Hillomunkille! P.S Valitan teidän täytyy etsiä uusi asuinpaikka, sillä tämä maailma kuuluu MUUMEILLE! muuten teidät poltetaan hitaalla tulella. Ja asiaan... Nii ja Joo mul on tää modi ja on se hyvä xD

Keino Sorkka: Vai että silleen.

26.5.2004 tota

juuhb etta tornitekija tiedustelija ma pelaan yleens publickeis on tehty kyl tonrei mut onko naa ny joati klaani jutskii?

Keino Sorkka: Tiedustelijapoika on nykyään yhden hengen klaanissa. Hänestä ei sen koommin ole kuulunut mitään.

1.6.2004 roniu

tää on kiva

Keino Sorkka: On.

11.6.2004 paha

outoa

Keino Sorkka: Hyvin sellaista.

12.7.2004 Juhis

Tässä modifikaatiossa on yksi huono puoli: SE LATAANTUU NETISTÄ NII PERKELEEN HITAASTI!!!

Keino Sorkka: Ja hitaamminkin.

29.7.2004 sniper

aika ammuntaa

Keino Sorkka: Kyllä vain ja enemmänkin, vaikka possut söis.

28.8.2004 lol66

totaniin mistäs saa sen 1.0 version?

Keino Sorkka: Kannattaisi imaista uusin, eli versio 3, sillä se on paljon parempi, vaikka sitä ei huomaisi.

15.9.2004 Banaanikossu

Vampire slayer rulezz

Keino Sorkka: Oletko aivan varma?

5.10.2004 sniper

aika typeriä aseita esim: sorkkarauta sorkkarauta sopii sinulle keino sorkka

Keino Sorkka: Sorkkarauta, eli tuttavallisemmin sorkkis, on aina mukanani.

13.10.2004 TakatukkaErkki

Aikamoinen toi erkki... ihan kohtalainen peli..! riehun vaan sorkalla ja kranuilla tappaen vain itteni

Keino Sorkka: Tuollaista ei tekisi vanha Erkkikään, joten olet nuori Erkki, vaikka lampaat söis.

9.12.2004 samuli

mulla on möysti armeija

Keino Sorkka: Ja minulla antimöystiarmeijalammaslauma.

12.12.2004 samuli

mut mulla on hippimurmeleitaki jfdklhfdkjfjkfg

Keino Sorkka: Minulla on natsisikapossuja.

13.12.2004 samuli

ja mulla möystitarha hfndjfdgjhr

Keino Sorkka: Minulla on heinäpelto.

20.12.2004 Möysti

hyvä peli tuo.

Keino Sorkka: Tuo peli hyvä.

20.1.2005 Jammu

Viilee peli on! Mä yleensä ammun kaikki kaverini ja vedän sen yksin läpi hitaalla yhteydellä! Tulee kato haastetta!

Keino Sorkka: Vänkää.

28.1.2005 Pässibotti

OK peli on hyvä mutta siinä on yksi erittäin huono puoli ainakin pitkissä kampanjoissa tai kentissä ei ole SAVE mahdollisuutta :S

Keino Sorkka: Onhan siinä, tai sitten ei.

21.2.2005 Günter

Schiss Scheißhaus Hodensack?

Keino Sorkka: Das ist wunderbar.

30.7.2005 Lollottaja

On hyvä peli mutta sais olla paljon enemmän pelaajia.

Keino Sorkka: Ja vielä lisääkin, vaikka lampaat söis.

18.8.2005 jorma

Yleen sä mä amun kaikki omat ja hakkaan ne sorkkiksella ihan mäsäks ja ku kaikki omat on tapettu vaihan toiseen kenttää. kokeilkaa :p

Keino Sorkka: Tuota on jo moni kokeillut, mutta kaikki eivät vielä osaa.

11.9.2005 Banaanikossu

Oletko sattumoisin kayttänyt Ent modii ? jos et niin lataa se täältä -> www.adminop.net

Keino Sorkka: Kyllä. Sen käyttäminen on helppoa kuin sadan kamelin saaminen kolmella voltilla neulansilmän läpi, vaikka lampaat söis ne. No, ehkä sentään vähän vaikeampaa.

9.10.2005 luomu tohtori

paska mikä paska aivan hirveen laginen

Keino Sorkka: Voi olla, mutta et vain osaa.

18.11.2005 jesus

jaa tällästä kyllä. hankikaa elämä

Keino Sorkka: Tee elämäsi kaupat ja osta elämä Manne-myymälästä.

17.12.2005 niko

paska peli!!!

Keino Sorkka: Et vain osaa. Porukassa paska tiivistyy.

24.12.2005 Joku

Juu Juu Mut Niin ***** peli se on JuuJuu

Keino Sorkka: Voihan se olla niin tai sitten se voi olla ihan päinvastoin tai sitten ei. Viiden tähden tähden tämä tähtipeli tähtääkin tähtitieteelliseen tähtäykseen.

23.1.2006 Kaasumaskimanne

Taas tällästä manne roskaa sorkkis on kyl aika hottis ase itte tykkään enemmän kaasunaamarista päähän. Silmä silmästä nakki perseessä: mannewebin laki

Keino Sorkka: Hyvä, että noudatat Mannewebin lakia, mutta ei koko nakkipakettia kannata käyttää.

14.3.2006 juba tuomas

Jaa että tällasta peliä!

Keino Sorkka: Ei, vaan jotain aivan erilaista.

20.3.2006 Banaanikossu

Kiesus! Kuinkahan kauan mäki oon tätä pelannu? o_O

Keino Sorkka: Varmaan kymmenen minuuttia, joista kahdeksan minuuttia vain seistä toljotit paikoillasi.

19.4.2006 kaakka läjä

No tämäpäs oli varsin hurmahtava peli.

Keino Sorkka: Mojova kommentti.

28.7.2006 Pontso

Aika hyvä peli mut grafiikka on mitä on :/ Pyörii prli tietysti vanhahtavalla hl1 moottorilla ei sen puoleen

Keino Sorkka: Peli pyörii ja vierii vanhalla moottorisahalla tai jotain sinne päin, että kyllä sen puoleen ja vähän muuallekin.

19.9.2006 erjklgnzöjklh

ihan perseestä teil on vaan melkein koko lista täynnä sota pelejä paskat teille!

Keino Sorkka: Itse asiassa vain yksi peleistä on varsinainen sotapeli. Sen lisäksi on kolme räiskintäpeliä. Tämä johtuu siitä, että räiskintäpeliarvostelussa ei tarvitse kuin jauhaa samoja vanhoja juttuja, vaikka lampaat söis, kun taas strategiapelissä pitäisi kertoa itse pelistäkin jotain.

6.10.2006 Styxer

Suomalaisia sveni mappeja

Keino Sorkka: ”Sven” ja ”suomalainen” samassa lauseessa on jo tarkistamisen arvoinen.

7.5.2007 Ravintolakokki

kylläpäs tuli hyviä lihapullia teidän ohjeella!! :D

Keino Sorkka: Minun peliarvostelujani ei saa käyttää lihapullien tekemiseen. Lähetä kuitenkin toimitukseemme pari testipalloa.

5.6.2007 juuh

täähän on jo aika hyvä

Keino Sorkka: Vaan ei tarpeeksi.

15.8.2007 Orava

Mielestäni tämä on paras Half Life modi ikinä. Kun löydät järkevät kartat ja porukat on pelaaminen vähintään hauskaa. Ennätys on ollut 13 tuntia putkeen -.-

Valitusta tulee pakostakin niistä muutamista ääliöistä jotka servuja kansoittavat. Saat olla onnellinen jos löydät pelin jossa joku ei kilju mikkiin tai bloki muita pelaajia -.-'

Keino Sorkka: Toisaalta ääliöt tuovat aimo annoksen realismia peliin, sillä oikeassakin elämässä tulee vähän väliä vastaan tyyppejä, jotka kiljuvat ja estävät muita.

5.11.2007 atba somali

vittu mikä arvoton pala paskaa!!! prkle jumalauta sattana!!!!!!!!!

Keino Sorkka: Paskasta kasvaa vaikka mitä ja vähän muutakin, vaikka lampaat söis.

Nimi tai nimimerkki
Kommentti


Manneweb – Peli-Sorkka