Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Nuoret miehet söivät 40 autoa Sorkkalassa (27.1.2011)

[Syöty auto]

Kolme rahvasta miestä söi ravintolaillan päätteeksi suihinsa lähes 40 kadunvarteen pysäköityä autoa Sorkkalan keskustassa ja siellä hujakoilla. Vahingot nousevat vähintään tuhansiin ellei kymmeniin tuhansiin euroihin paskaisena. Sivullinen hyypiö hälytti paikalle sinisen poliisin, joka otti miehet rysän päältä kiinni housut nilkoissa ja vei heidät putkaan miettimään tekosiaan.

Kolme alle 20-vuotiasta miespuolista miestä oli poistunut ravintolasta pää edellä kolmeen aikaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Miehet napostelivat autojen sivupeilejä, haukkasivat reikiä autojen kylkiin ja söivät turhaa oheismateriaalia. Joistain autoista oli naposteltu irti toinen tai molemmat sivupeilit, joihinkin autoihin oli vain haukattu reikiä ja joistakin oli vain syöty turhaa oheismateriaalia.

Suurin osa syödyistä autoista oli pysäköitynä Itä-läntisellä Ylipitkälläkadulla. Nuoret miehet olivat lähteneet yöllä tapansa mukaan löntystelemään kotiin tai jonnekin keskustan baareista tai jostain, joten vahingoittuneita autoja ja oheismateriaalia voi löytyä vielä lisää ja enemmänkin.

Vanhempi rikoskonstaapeli Ville Sorkka horisee, että kyseessä oli melko laitamyötäisestä kännihumalasta johtunut auringonpisto. Miehet eivät ole poliisille entuudestaan kovinkaan tuttuja, eli heillä ei ole aikaisempaa rikostaustaa tai mitään muutakaan taustaa tai mitään muutakaan.

Sivullinen hyypiö oli nähnyt miesten infernaalisen riehumisen ja tehnyt pikaisen hälytyksen. Nopeasti paikalle karauttanut poliisipartio sai miehet nopeasti kiinni. Yksi miehistä oli yrittänyt lentää karkuun häntä koipien välissä.

”Sen lentoonlähtökisan poliisi voitti sata nolla”, kertoo vanhempi rikoskonstaapeli Ville Sorkka Sorkkalan poliisista ja paukuttaa olemattomia henkseleitään.

Poliisi ei ole vielä kuulustellut miehiä ympäri korvien vaan on antanut heidän ensin mädäntyä putkassa tai jossain.

Poliisille voi ilmoittaa tapahtumaan tai johonkin muuhun liittyvät havaintonsa ja muutakin puhelinnumeroon tai jonnekin.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen