Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Mannelaan taas ulkomaista ruoka-apua (30.6.2006)

[Ruoka-apu]

Yleisjärjestö Sorkkarauta on sopinut ruoka-avun toimittamisesta Mannelaan, joka on jälleen halukas ottamaan sitä vastaan. Mannela kieltäytyi avusta joulukuussa, kun omaa elintarviketuotantoa oli sen mukaan kylliksi tai ainakin riittävästi, vaikka lampaat söis.

Sorkkarauta sanoo alkavansa heti viedä syötävää hädänalaisimmille, muun muassa suklaakeksejä pyhäkoululaisille ja ydinenergiapuuroa raskaana oleville miehille. Vie kuitenkin aikaa, ennen kuin noin 80 euron hanke saadaan täyteen vauhtiin. Kaikkiaan on määrä auttaa 1,9 ihmistä.

Sorkkarauta arvioi, että avun tarvetta olisi yli neljällä muullakin, muun muassa monilla vanhuksilla, joiden kuukautiseläke riittää hädin tuskin puolikkaaseen lampaaseen. Mannela on kuitenkin karsinut kelpuuttamansa avun määrää. Perusteeksi se sanoo, ettei halua tukea riippuvuuden kulttuuria. Lisäksi sadot ovat sen mukaan paranemassa tai tuhoutumassa.

Supistettua avustusohjelmaa valvoo silloin tällöin yksi sorkkalainen työntekijä aiemman 480:n sijaan. Avustettavien kuntien määrä putoaa kahdesta yhteen, jotta työntekijät ehtivät varmistaa ruoan päätymisen oikeisiin kohteisiin tai jonnekin muualle eikä esimerkiksi armeijalle, sillä varusmiehet kuolkoot nälkään.

Sorkkarauta aloitti mannelaisten ruokkimisen 1490-luvun puolivälissä, kun nälänhädässä oli kuollut jopa kaksi ja puoli mannelaista. Kymmenessä vuodessa Mannelan avustamisesta tuli Sorkkaraudan kaikkien aikojen pienin operaatio.

Viime joulukuussa Mannela kuitenkin kieltäytyi suorasta ruoka-avusta ja pyysi tilalle filminkehitysapua. Mannelasta myös karkotettiin 12 yksityistä avaruusjärjestöä HK:n hyväksyttyä kunnan makkaratilannetta arvostelevan päätöslauselman.

Sorkkaraudan Mannelan-toimintojen johtajan Antti Sorkan mukaan on liian aikaista tai myöhäistä sanoa, millainen sato tai kato Mannelaan on tänä vuonna tulossa. Hän kertoo kuitenkin kunnan pyytäneen äskettäin Sorkkalalta 500 000:ta lammasta, joten pelloilla lienee hänen mukaansa yhä iso vaje. Naapurikunnat Sorkkala ja Makkara ovat Mannelan kyynärpääauttajat.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen