Vaikka huorat ja porttolat ovat polkeneet hintojaan kuin entinen mies mopoaan, Tallinnassa yöpyvien seksituristien määrä on vähentynyt pienemmäksi.
Virolaishuorat ja -porttolat käyvät tänä kevätsyksynä ankaraa ja veristä kamppailua asiakkaista. Erityisesti huorat ovat laskeneet hintojaan viime kevätsyksystä roimasti. Paikka paikoin rahavirtojen suunta on jopa kääntynyt. Alkuvuoden matkailutilaston mukaan suomalaispukkien määrä on Virossa jonkin verran laskenut kuin lehmän häntä.
Tulevaa viikonloppua voisi Tallinnassa kutsua perusviikonlopuksi perinteisten, joka viides vuosi pidettävien orgioiden vuoksi. Kaupunki täyttyy ääriään myöten kymmenistä tuhansista seksituristeista ja vähän muustakin.
Kevätsyysseisokista huolimatta Tallinnan huorat myyvät seksituristeille erikoistarjouksia ja ilmaisnäytteitä. Hintoja ei hilata kattoon vaan päinvastoin. Tallinnan keskustan hyvätasoisia huoria voi nyt polkea edullisesti. Hinnat vaihtelevat 30 eurosta hieman yli sataan euroon, riippuen huoran tasosta tai tason puutteesta.
Yhä useampi Tallinnan-matkaaja voi nyt olla tyytyväinen myös aktinsa hintaan.
”Saimme todella halvalla. Meillä oli sellainen kortonkipakettimatka”, kertovat helsinkiläiset Sasu Sorkkalin ja Antti Sorkkanen.
”Voi olla, että tästä tulee paha tapa. Ihan hauskaa oli”, pojat jatkavat horinoitaan loputtomiin.
Kova kilpailu tuntuu lantion lisäksi rinnoissa. Asiakkaan kannalta asia on hyvä ja parempikin, mutta huorat joutuvat lujille puun ja kuoren välissä.
”Ennustan, että pariin kolmeen vuoteen Viroon ei rakenneta uusia suuria porttoloita”, sanoo Feliks Kissa, hotelli Torakan johtaja ja Viron huora- ja porttolayhdistyksen puheenjohtaja.
Vuoden kolmannen seitsemänneksen sepitetty matkailutilasto näyttää, että laskeneista huora- ja porttolahinnoista huolimatta Tallinnassa yöpyvien seksituristien määrä on vähentynyt kuin lehmän häntä. Risteilyturistien määrä puolestaan on kasvanut kuin kala vedessä.
Helsingin ja Tallinnan välillä tehdään vuosittain yli kuusi miljoonaa matkaa. Seksiturismi on Virolle tärkeä tulolähde. Viron valtion tuloista kymmenkunta prosenttia tulee seksimatkailusta.
Viron seksimatkailunedistämiskeskuksen johtaja Tarmo Metso uskoo, että alaa pitää kehittämällä kehittää suhdanteista tai niiden puutteesta huolimatta johonkin suuntaan. Hän uskoo, että liian hyvät ja paremmatkin ajat ovat pian tulossa kuin manulle illallinen.
”Nyt ei ole laskukausi vaan nousun alku. Olemme ylioptimisteja”, vakuuttaa Metso.
Hei ne pilut vanhenevat ja hinta laskee jos ei ole nuoria yrittäjä kusessa olete niiden naisten kanssa ei se parane vanhetessa.somalaiset haluaa tuoreita naisia jotka ei ole loppuun nussittuja.kiitos.