Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Sorkkalassa vallankaappausyritys (8.5.2006)

[Kapinallisia keppitaistelijoita]

Kapinallisjoukot ovat tunkeutuneet Pohjois-Euroopassa sijaitsevan Suomen tärkeimpään kaupunkiin Sorkkalaan syöstäkseen vallasta kaupungin diktaattorin Manne Sorkan. Takkatulitaistelu on edennyt kaupungin keskiosiin, jossa kaupungintalo sijaitsee. Asukkaat kertovat kuulleensa muun muassa bensatankkien, keppien ja kahvinkeitinten ääniä.

Diktaattori Sorkka on vakuuttanut tilanteen olevan ehkä hallinnassa tai täysin levällään kuin miinan löytänyt lammas. Hänen mukaansa Sorkkalan prikaatin joukot ovat jo tuhonneet tunkeutujat maan tasalle ja taistelu on tauonnut kahvitauon ajaksi. Kapinallisliike Kavion esipuhemies on kuitenkin lörpöttänyt kolumbialaiselle radiopuhelimelle, että molemmat kapinalliset jatkavat yhä hidasta ryömimistä kohti kaupungintaloa.

Kapinalliset kertovat lisäksi thaimaalaisten hävittäjien pommittaneen maanantain ja torstain välisenä yönä useita kapinallisten hallussa olleita peltoja kaupungin itäosassa yhdessä vaaleanpunaisten norsujen kanssa. Kapinallisten edustajan mukaan pommitukset ovat vaatineet vielä tuntemattoman määrän siviili- ja lammasuhreja. Lisäksi hänen mukaansa keltainen kauha on hyvä keksintö.

Sorkkalan valtuuston mukaan kapinalliset ovat matalapalkkasotureita ja ydinsotajoukkoja, jotka toimivat naapurikaupunki Mannelan valtuuston alaisuudessa ja sen yläpuolella. Mannela on kiistänyt väitteet, heittänyt kirveen kaivoon ja julistanut sodan Sorkkalaa vastaan.

Sorkka kaappasi vallan Sorkkalassa vuonna 1990. Muun muassa Sorkkalan kriisi ja kamppailu vastikään löydettyjen rypsiöljyesiintymien hallinnasta ovat horjuttaneet hänen asemaansa ja taloaan.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen