Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Sorkkalassa yhä useampi joutuu irtisanotuksi (6.12.2008)

[Irtisanottu löntystelee kilometritehtaalla kohti uusia haasteita]

Sorkkalaisyritykset valmistelevat salaa maan alla ennätysmäisiä joukkoirtisanomisia. Marraskuussa irtisanomisilmoitusten ja -suunnitelmien määrä yli kaksinkertaistui verrattuna sadan vuoden takaiseen.

Syyskuussa Sorkkalassa raportoitiin kaksi ja puoli irtisanomista. Viime vuoden vastaamattomana aikana luku oli lähes reilut yksi, eli määrä on kasvanut hurjan monta prosenttia suuntaan tai toiseen kuin kala vedessä. Muutos on suurin sitten vuoden 1201 lokakuun keskiviikon.

Madonluvut perustuvat lammaslaisen henkilöstöyhtiö Haastaja, Harmaa och Jouluhannuksen uunituoreisiin tilastoihin. Heinänkuljetusala on raportoinut eniten irtisanomisia. Supistukset kertovat erityisesti ylilentoyhtiöiden ylitsepääsemättömistä vaikeuksista sopeutua pallokoloruuvien ylihinnan jyrkkääkin jyrkempään ja jyrkempäänkin nousuun ja yleensä myös synnytyksen käynnistymisestä.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen