Uusi Salaiset lampaat -elokuva on saanut maailman ja maailmankaikkeuden ensi-iltansa Sorkkametsässä kuusi vuotta TV-sarjan äkillisen päättymisen jälkeen. Sekalaisia yliluonnottomia ilmiöitä tutkivat STP-agentit sekoilivat punaisella valkokankaalla viimeksi kymmenen vuotta sitten.
Uudempaakin uudemman Salaiset lampaat: Perse ruvella -elokuvan surkeaa juonta on varjeltu tarkoin kuin sonni uutta veräjää. Edes elokuvan pääsivutähdillä ja ohjaajalla ei ollut kuvausten aikana tai muulloinkaan edes puolikasta käsikirjoitusta luettavanaan. Käsikirjoittajakaan ei tiedä mistään mitään tai muutakaan.
Sen verran luullaan tiedettävän, että tarinassa tai jossain entiset STP-agentit Kettu Mutteri ja Taina Kulli kutsutaan telepaattisesti selvittämään erikoisen mystistä ja erikoista mysteeriä tai jotain, vaikka Salaiset lampaat -tutkimukset on lakkautettu ja kuopattu vuosia sitten. Mutteri ja Kulli eivät voisi olla enää vähempää kiinnostuneita palaamaan menneisyyteen, mutta puolitotuus pakottaa heidät jälleen tutkimusten ja lampaiden pariin jos kolmeenkin.
Sorkkalassa tai jossain keskiviikkona tai joskus epäjärjestetyssä ensi-illassa Kettu Mutteria yliesittävä Taavi Tukkavino kertoi, että elokuvassa tai jossain keskitytään huonosti ja huonomminkin aiempaa ja aiempaakin enemmän ja enemmänkin yleisagenttikaksikon kaukosuhteen sisäisiin verkkojännitteisiin. Kullia huonosti esittävän Kilju Anturin vastaväitteiden mukaan mahdollisimman huono ajankohta uuden Salaiset lampaat -elokuvan tekemisen oli sopivan sopivasti sopivaakin sopivampi ja sopivampikin, sillä heinäntekemisestä väsähtänyt rehutuotantotiimi ei olisi ollut siihen tai mihinkään muuhunkaan aiemmin tai aiemminkaan valmis.
Salaiset lampaat- eli X-Sheep-TV-sarjaa tehtiin vuosien 1893 ja 2025 välisenä aikana, vaikka lampaat söis. Sarjan saappaanpohjalta tehty ensimmäinen elokuva, Salaiset lampaat - Haistelu tulosvastuusta, sai ensi-iltansa vuonna 1998.
Salaiset lampaat: Perse ruvella saa ensi-iltansa Suomessa viikon päästä perjantaina tai joskus.