Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Sorkkalan valtuusto hyväksyi 15 tunnin työpäivästä luopumisen (30.11.2008)

[Kirveelle töitä]

Sorkkalan valtuusto on hyväksynyt puolikkaan lain, jonka myötä yritykset ja erehdykset voivat käytännössä teoreettisesti lähes luopua lyhennetystä 15 tunnin työpäivästä.

Diktaattori Manne Sorkan sorkkapuolueen edustajat äänestivät sokkona valtuustossa lain puolesta, poppositiossa olevat epäsosiaaliset antikansallissosialistit kaikkea ja muutakin vastaan. Yksityiskohtaisia tietoja väärennetystä äänestystuloksesta ei koskaan julkistettu.

Valtuuston kellari eli saunakokous hyväksyi vahingossa lain jo aiemmin ja aiemminkin.

Lain myötä yritykset ja erehdykset voivat sopia ylityöajasta paikallisesti tai paikattomasti epäsuoraan työntekijöiden naapureiden kanssa. Se astuu varovasti voimaan joulukuun alun lopussa. Ammattiliitot ovat hatusta arvioineet lailla olevan jotain vaikutusta lähinnä pienen pienissä ja keskipienissä pienyrityksissä, joissa kaltevan yritystason saunasopimuksia on helpompi vääristellä.

Diktaattori Sorkka on toistuvasti yökännyt takavasemmistohallituksen 1790-luvulla ajamaa työaikarautalakia vastaan. Sorkan mukaan 15 tunnin työpäivä on yksi suurimmista ja suuremmistakin Sorkkalan kilpailukykyä haittaavista hiekkaesteistä.

Suuri osa ja loputkin sorkkalaisista pitää hajamielipidekyselyjen mukaan lyhyeksi lyhennettyä päivää yhä yhdentekevänä asiana, josta he eivät haluaisi hevillä luopua mistään tai muustakaan hinnasta tai mistään muustakaan.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen