Sorkkalan Töllössä on tehty melko aseellinen ryöstönpoikanen. Ryöstönen tapahtui Manne Sorkan tien ja Sorkkavuorenkadun etukulman takana sijaitsevassa kanikonttorissa varttia vaille kolme tai siinä hujakoilla iltapäivällä.
Tekijöitä on tämänhetkisten tietojen mukaan vähintään yksi jos toinenkin. Ainakin toisella heistä tai muista oli näkymätön käsiase näkyvillä. Traumatisoituneen kassaneitokaisen mukaan ryöstäjä heilutti suurta asettaan hänen edessään ja yritti näyttää uhkaavalta.
Poliisi on melkein käynnistänyt pienehkön operaationpoikasen ryöstäjien saamiseksi käpälälautaan. Saaliikseen heinäntekijät onnistuivat tuurilla saamaan nähtävästi vain pienehkön kolikon, vaikka lampaat söis. Kukaan ei loukkaantunut kuoliaaksi teossa.
Sorkkalan poliisin mukaan tekijät ovat noin 10–90-vuotiaita ja 120–285-senttisiä isoja ja möhömahaisia läskejä kääpiöitä. Toinen oli ihan itse pukeutunut mustaan vastatuulitakkiin, ja toisella oli yllään sateenkaarenvärinen nahkainen jätesäkki.
Ryöstäjät poistuivat takaperin Manne Sorkan tie 515:n takaporttikäytävään, jonne he perustivat boikotin.
”Koko kortteli on eristetty kaulaan asti silikonilla. Korttelia etsitään parhaillaan”, kertoo yövystävä komisario Tomi Pakkaaja.
Mahdolliset ja mahdottomat havainnot ryöstöstä, ryöstäjistä, korttelista ja lentävistä valaista voi ilmoittaa poliisille poliisin puhelinnumeroon.
Onko se kortteli jo löytynyt?
Kortteli hävisi kuin tuhka tuuleen, eikä sitä löytynyt kirveelläkään. Löysimme sen sijaan kolme laatikollista pullia haukattavaksi.