Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Kaljahukkujat pysyivät pohjassa Haravanjoella (13.11.2008)

[Nyt ei naarata]

Kaljahukunta houkutteli Haravanjokeen 15 300 hurjaa hurjapäätä lauantaina, kertoi Sorkkalan peltipoliisi. Paikalle kerääntyi myös runsaasti typeriä katsojia parveilemaan ja seuraamaan kaljoittelua ja hukuttautumista joella tai jossain.

Ensimmäiset hukkujat aloittivat joen laskemisen yhdeltätoista aamupäivällä ja vajosivat hukkuneina pohjaan iltapäivällä parin kolmen aikaan. Hukunta jatkui myöhään iltaan asti kuin kala vedessä. Muualla olleen poliisin ja pelastuslaitoksen mukaan hukunta sujui varmaan ilman valtavan suuria kommelluksia. Pelastuslaitos eli palokunta ei viitsinyt lähteä turhaan auttamaan veden varaan joutuneita hukkuvia hukkujia.

Tämänvuotinen reitti alkoi Lampaalasta ja päättyi Vernissalle. Kuutisen metriä pitkä matka arvioitiin erityisen hengenvaaralliseksi, sillä sen varrella on koskipaikkajuttuja, pohjamutapuita sekä erilaisia ja samanlaisia rakenteita ja juttuja, joihin törmääminen voi rikkoa kumioravan.

Tapahtumalla ei ole virallista tai edes viratonta järjestäjää, eikä sitä viitsitä siksi kieltää. Paikalla ei ole turhajärjestelyjä, joten ympäripäissään ja jaloillaan kumioravilla seilaavat ovat oman onnettoman onnensa nojassa sameassa vedessä ajelehtiessaan sinne sun tänne ja vähän muuallekin.

Kaljahukunta sai alkunsa pienen pienessä pyörivässä piirissä satakunta vuotta sitten, minkä jälkeen osallistujamäärä on kasvanut hallitsemattomasti kuin pullataikina. Tämä sai tapahtuman ruudinkeksijät sulkemaan myös aiheeseen liittyvät kirjansa, ovensa, suunsa ja vetoketjunsa.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen