Sorkkalassa on varastettu maantietä kymmenien miljoonien eurojen arvosta, kertoo Reunasorkkalainen. Tiet vietiin kesän aikana noin 700 kilometrin matkalta lähellä Sorkkalan ja Mannelan rajaa.
Kyseisellä tieosuudella ei ole ollut lentoliikennettä Suomen sodan jälkeen. Tonnien painoiset tiet on todennäköisesti nostettu ylös, pilkottu kirveellä ja kuljetettu kottikärryillä muualle tai jonnekin. Tiehallintokeskus on jo melkein tehnyt varkaudesta tutkintapyynnön ja hupaisan vitsin poliisille.
Romutien hinta on noussut korkeammaksi ennätyslukemiin ja korkeammallekin. Suomessa tonnista sekalaista romutietä on maksettu Reunasorkkalaisen mukaan noin 20 senttiä.