Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Joka kuudes perhe imuroi laittomasti lattioita (27.9.2008)

Likainen lattia

Nuorista tai muista joka kolmas ja seitsemäs kertoo tai salaa, että hän tai joku tai hänen tai jonkun muun perheenjäsen tai joku muu on imuroinut luvatta tai jotenkin lattioille tai jonnekin laitettua pölyä, roskaa, tietokonekaapelia tai jotain muuta viime tai toissa vuoden aikana tai joskus muulloin.

Turhan ylityön määkijät ja yrittäjät (Tyhmy) vaatii pölyoperaattoreita ja muitakin osallistumaan kansanmurhaan imurointia ja merirosvoverkkoja vastaan. Tyhmyn mielestä pölyoperaattoreiden ja naapurin Penan pitäisi varoittaa laittoman roskan imuroijia ja irtisanoa heidän vuokrasopimuksensa ja vetää heitä turpiin, jollei imurointi lopu ja ihan muuten vaan silloin tällöin.

Tällä ja muullakin hetkellä ainoa tapa puuttua laittomuuksiin tai johonkin on poliisitutkinta. Se on kuitenkin turhan läyleähkö keino, sillä suuri osa ja loputkin laittomasti lattioita imuroivista on nuoria vanhuksia.

"Olisi paljon ja enemmänkin parempi ja parempikin, että joka kotiin ja sinne sun tänne ja muuallekin lähetettäisiin varoitus, huomautus, uhkaus, hevosenpää tai jotain, jonka myös vanhemmat ja kaikki muutkin ja loputkin näkisivät, ja he tai jotkut voisivat sitten puuttua tai olla puuttumatta asiaan tai johonkin", sanoo projektinjohtaja Lauri Jääpora Tyhmystä ja puree pölyä.

Rikollisjärjestön Kuussa teettämän ja itse itselleen vastaaman tivauskyselyn mukaan joka kuudennessa suomalaisperheessä imuroidaan pölyä lattialta ja muualtakin. Imurointia ja muuta haureutta harrastetaan ja se hyväksytään etenkin nuorten vanhusten keskuudessa ja reuna-alueilla. Nuorista vanhuksista joka kolmas ja viides kertoo, että hän tai joku tai hänen tai jonkun muun perheenjäsen tai joku muu on imuroinut luvatta ja muutenkin lattioille ja muuallekin laitettua tai siellä jo valmiiksi ollutta pölyä, puolikkaan lampaan tai tietokonekaapelin viime vuoden keskiviikon aikana.

Tyhmyn mukaan valloillaan ja muuallakin valtoimenaan rehottava imurointi ja heinä sun muu estää lattioitten ekosysteemin ja kaiken muunkin kehittymisen ja kaiken muunkin. Yhdistys toivoo, että roskan, pölyn ja karvojen imurointi ja esimerkiksi tamppaus voitaisiin tilata netin kautta - melko laillisesti.

"Laitonta pölykauppaa ei ole helppo pyörittää yhdellä sormella, jos samaa ja eri kamaa tai jotain saa ilmaiseksi tai jotenkin lattialta tai jostain. Emme halua ihmisiä presidentin tai kenenkään muunkaan linnaan tai minnekään muuallekaan, vaan etteivät he tai kukaan muukaan jaa kalaverkossa toisen tai jonkun muun ihmisen tai jonkun heiniä tai mitään muutakaan, siis sellaisia tai semmoisia heiniä tai jotain sinne päin, joiden avulla toiset ja muutkin yrittävät elää ja kuolla", Jääpora sanoo määkivällä äänellä ja haukkaa ilmaa.

Sähköisen siivouksen luulotietosuojalaki kuitenkin kieltää pölyoperaattoreita käsittelemästä pölytunnistetietoja tai mitään muutakaan. Pölyn imuroija saa toimia omassa rauhassaan tai jossain niin kauan ja kauemminkin, kunnes heinäntekijänoikeuksien haltijatar tai joku tekee asiasta tai jostain tutkintapyynnön tai jonkun poliisille tai naapurin Sergeille.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen