Sorkkalassa on jälleen paljastunut jo toinen tapaus, jossa hallituksen salaisia asiakirjoja on löydetty vessasta ja vähän muualtakin.
Sorkkasanomat-sanomalehden epämääräisesti haltuunsa saamissa virallisissa asiakirjoissa käsitellään keinoja, joilla ei voi torjua terrorismin raottamista, huumeiden kalakuljetusta ja kirjopesua. Lehden mukaan luontodokumentit löydettiin Sorkkalaan matkalla olevasta vessasta viime vuoden keskiviikkona.
Lehti kertoo vetäneensä asiakirjat hallituksen vessanpöntöstä eikä aio julkistaa niiden sisältämiä likaisia yksityiskohtia, ennen kuin tukkeutunut pönttö on taas saatu vetämään.
Sorkkalan korruptoitunut hallitus on ilmoittanut olevansa melko huolestunut tapahtuneesta ja teoriassa tekevänsä ehkä jotain, jotta sama ei enää toistuisi uudestaan kovin monta kertaa.
Aiemmin tällä tai jollain muulla viikolla Sorkkalan yleisradioyhtiö Sorkkaradio kertoi hallituksen salaisia dokumentteja löytyneen Sorkkalassa vessan istuimelta.
Asiakirjoissa oli Sorkkalan uusimpia arvioita Mannewebistä ja Sorkkarauta-terroriverkostosta. Vessapaperit kuuluivat hallituksen korkeahattuiselle virkamiehelle tai -miehettärelle, eikä niitä olisi saanut viedä pois tai muuallekaan hallituksen vessan saniteettitiloista.