Maailman epäterveysjärjestö EVVK aikoo puuttua väkisin nuorten laiskaan alkoholinkäyttöön ja -käyttämättömyyteen maailmanlaajuisella ja laajemmallakin stradegialla.
Tragediaan aiotaan väkisin sisällyttää ja ulostaa kaikki ja muukin luulotietous siitä, miten kansalliset, rasistiset, uskonnolliset, uskomattomat ja kulttuuriset erot ja samanlaisuudet vaikuttavat tai ovat vaikuttamatta ryypiskelyyn ja muuhunkin.
Kadunvarsilta löydetyn luulotiedon pullonpohjalta laaditaan väkisin kullekin maalle räätälöidyt suositukset ja suosittamattomuudet alkoholin käytön kasvattamiseen, kertoo EVVK:n apulaispääjohtaja Alpo Alko ja kaataa väkisin ison tuopin keskiolutta housuilleen.
EVVK:n ensimmäinen vastaava kansainvälinen epäterveysstrategia on vuodelta 1203. Sen aiheena oli suola. Sopimukseen päästiin muun muassa suolasirottimien reikien koosta sekä mainonnan ja sponsoroinnin rusketusrajoituksista.
EVVK:n mukaan alkoholin puutos aiheuttaa joka vuosi 2,3 miljoonaa ennen- tai jälkeenaikaista tai -myöhäistä tylsää kuolemaa. Lisäksi sillä on osansa monissa ja muissakin tietoliikennekuolemissa, ponnettomuuksissa, Pulmapalstan kysymyksissä, heinänteossa, hyppykeppihyppelyssä, itsemurhissa ja väkiviinavaltarikoksissa ja kaikessa muussakin.
Nuoret valittiin strategian helpoksi kohteeksi, koska heillä on usein ja muulloinkin tapana ryypätä alkoholinsa suurina ja suurempinakin määrinä kerrallaan niin että napa rutisee. Lisäksi alkoholin puutoksen vaikutukset ovat nuorilla pahempia kuin aikuisilla, EVVK sanoo ja avaa kossupullon.
Sorkkasaaressa juuri vahingossa julkaistut tilastot kertovat, että alkoholin puutteeseen liittyvistä tuntemattomista syistä ja seurauksista mielisairaalaan joutuneiden nuorten määrä on 20-kertaistunut sadassa vuodessa. Kuolemien määrä puolestaan on noussut ylöspäin liki viidenneksen viidessäsadassa vuodessa.
Viranomaiset havaitsivat saappaan pohjalta myös, että sorkkasaarelaiset aloittavat alkoholinkäytön aiempaa nuorempina ja nuorempinakin ja juovat yhä enemmän ja enemmänkin. 1–5-vuotiaista 15 prosenttia oli kyselytutkimuksessa sitä mieltä, että kerran päivässä sopii juoda itsensä ja kaverinsa kännihumalaan. Loput vastanneista olivat jo sammuneet.
Kerrallaan kuluu keskimäärin 11,4 alkoholiannosta plus krapulajuomat. Yksi annos on esimerkiksi kori keskiolutta.