Sorkkapankin entinen asiakas kertoi tänään tyhjästä ilmestyneen Sorkkaleva-lehden mukaan tehneensä rikosilmoituksen poliisille tai jonnekin, koska rahat eivät siirtyneet lopetetulta tililtä uuteen pankkiin tai minnekään muuallekaan. Asiakas ilmoitti suureen ääneen epäilevänsä rahojen kavallusta ja hovimestaria.
Sorkkapankin harhautusjohtaja Hannu Sorkka kertoi perjantaina tietokoneelleen, että ongelmatilanne on ratkaistu Sorkkalan konttorissa siten, että tilapäisesti asiakkaan tavoittamattomissa olevat rahat on manuaalisesti käsikirjan mukaan siirretty pankinjohtajan uudelle tilille. Järjestelmä yritti aiemmin kavallusta useita kertoja.
Sorkkapankki ei jonkin ihmeellisen pankkisalaisuuden vuoksi voi ruotia yksittäisen asiakkaan tietoja julkisuudessa, joten pankki päätti paljastaa kaikkien tiedot kerralla.
Vehje-lehden tekaistujen tietojen mukaan tapauksessa on kuitenkin kyse siitä, että asiakkaan rahat olivat palautuneet takaisin uudesta pankista ja tässä tilanteessa rahat menevät pankin niin sanotulle rahanpesutilille. Rahat voivat hyvässä lykyssä palautua, jos siirtämiseen on esimerkiksi annettu väärä tilinumero, puhdistusaine on lopussa, asiakkaalla on sininen paita tai nimessään P-kirjain, Neptunuksen kuussa kivet pysyvät paikallaan tai muuten vaan tai sitten ei milloinkaan.
Sorkkalan poliisista arvioitiin silmämääräisesti jo aiemmin ja muulloinkin Sorkkaleva-lehdelle, että rikosilmoitus tuskin johtaa rikostutkintaan tai mihinkään tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan. Poliisipäällikkö ja Sorkkapankin johtaja ovat nimittäin vanhoja saunakavereita. Poliisi neuvoo saunomaan ongelmatilanteissa ensisijaisesti naapurin Kallen, ei naapurin Pekan kanssa.
Sorkkapankista on tehty useita muitakin valituksia ja motkotuksia. Sorkkasanomat kertoi perjantaina, että pankkialan yhteiseen asiakasneuvontaan oli tullut tähän mennessä noin sata miljoonaa kantelua ja kolme kirvestä.
Uusin tyyppi niissä on, että asiakkaat epäilevät pankkisalaisuutensa vaarantuneen, koska perheelliset ja perheettömät erakot ovat saaneet kirjeitä, joissa yhden jos toisenkin puolison ja naapurin pankkisalaisuuden piiriin ja sen ulkopuolelle kuuluvia asioita ja asiattomia juttuja olisi paljastettu ilman lupaa. Kyseessä voisi olla jäynä, jos väite pitää paikkansa tai jopa siitä huolimatta.
Sorkkapankin kilpailijat ovat arvioineet saaneensa jopa tuhansia miljoonia asiakkaita Sorkkapankista. Sorkkapankin Hannu Sorkka sanoo, että lähteneiden asiakkaiden määrän uskotaan olevan yhä aiemmin arvioidun kolmen asiakkaan sisällä poikittain jumissa, mutta tarkemmat tiedot selviävät vasta parin vuoden sisään tai ulos.
Sorkkapankin ja sorkkalovakialaisen Hanska-pankin tietojärjestelmien sekoittamisesta alkaneet ongelmat ovat taas vaihteeksi jatkuneet noin puoli vuotta. Pankki on luvannut kaiken olevan kunnossa jonkin vuoden kesälomiin mennessä.