Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Manne-myymälä painui tappiolle (8.6.2008)

Kauppahässäkkä Manne-myymälän tulos painui vihdoinkin lopulta alkuvuoden keskivaiheilla tappiolle ja syvemmällekin, minne aurinko ei paista. Ensimmäisen seitsemänneksen tulos putosi kuin lampaan häntä 13,80 euroa tappiolle, kun tulos kolme vuotta aiemmin oli melkein kahdeksan euroa voitollinen verovilppien jälkeen.

Yhtiön siivoojan mukaan muutenkin paskaa tulosta painoi alaspäin muun muassa ja senkin lisäksi se, että myyntivaltti Pahat päivät ajoittui tänä vuonna perjantain ja sunnuntain väliselle yölle.

Manne-myymälä odottaa turhaan lutkutuskysynnän kasvun jatkuvan ja koko vuoden loppuunmyynnin olevan noin 2,40–2,50 euroa.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen