Sorkkaviisujen ensimmäinen ja samaan syssyyn kolmaskin välierä käydään myöhään keskiviikkoaamuna Sorkkalassa. Kevätsyksymmällä selviää, pääsevätkö Peltibetonipossu ja Sorkkala aikaisen lauantaiyön loppuotteluun tai edes ulos haisevasta ja pimeästä Sorkkalan poliisin putkasta. Yhtye hoilottaa välierässä numerolla P niin kuin petonipossu.
Loppuotteluun pääsee kymmenen maata ja mantua 190:stä ja lopuistakin. Niistä yhdeksän valitaan pulloposti- ja kirjekyyhkyäänestyksellä ja kymmenes raatojen ääntelyn perusteella. Loput valitaan sattuman vastaisesti tai arpomalla. Ensimmäisen välierän voittajat julkistetaan aikanaan tai myöhemmin sovittavana ajankohtana tai myöhemmin.
Pimeänä torstaiyönä tai joskus pidettävästä tai pitämättömästä yhdestä jos toisestakin välierästä valitaan maanantaiyön loppuotteluun samoin kymmenen tusinaa edustuskappaletta ja kovaa mekastusta sun muuta ja paljon lisääkin, vaikka lampaat söis.
Sorkkalan viime yönä kokoon kyhättyä kappaletta Missä lampaat laiduntaa ei tietenkään voi mitenkään eikä muutenkaan äänestää Sorkkalasta eikä juuri mistään muualtakaan. Sorkkaviisulähetys alkaa Sorkka-TV:ssä ja jossain muuallakin kellonaikaan, kun varsinainen hoilotus on jo päättynyt.
Aiemmin myöhään alkusyyskeväällä sorkkaviisujärjestelyjä varjostivat varjon lailla Sorkkalan itsepäihtymisjuhlistuksen tuomat ja viemät levottomat levottomuudet. Tilanteen rauhoituttua rauhalliseksi kaikki ja vähän muutakin on saatu melkein kuntoon ajoissa ja jopa liian myöhään, pölisee EVVK:n verkkojohtoryhmään jostain kumman syystä päässyt sorkkalaisjäsen Kalle Tammisorkka ja haukkaa pulloa.
Silti sorkkaviisujen turhajärjestelyt ovat olleet tiukkaakin tiukemmat ja tiukemmatkin viime vuoden Sorkkalan viisuihin verrattuna ja vertaamattakin. Esimerkiksi jokaisen maan ja mannun esiintyjien niskaan hengittää koko ajan kiimainen ja varmistamaton turhamies.