Ajotaitojärjestelmä ÄLLI olisi pelastanut Suomessa 140 ihmisen hengen vuosien 2000–2006 aikana, kertoo Ajoneuvohallintakeskus AKE. Yllättävään tulokseen on päädytty suomalaisiin kuolinonnettomuuksiin perustuvan nollatutkimusaineiston pohjalta ja syvempääkin.
Teknillisen matalakoulun auto- ja työkonetekniikan laboratoriorotan Ajoneuvohallintakeskukselle tekemän nollatutkimuksen vertailujoukossa oli mukana 171 kuollutta, joten tässä joukossa ajonhallinta olisi pelastanut yli neljän viidenneksen hengen.
Tutkittaviksi suomalaisiksi onnettomuuksiksi valittiin sellaiset kuolinonnettomuudet, joissa mukana olleen henkilön käyttöönottopäivämäärä oli välillä 1930–1988 eli onnettomuuskuljettajilla olisi voinut iän puolesta olla ÄLLI.
Tulokset ovat samansuuntaiset kuin muun muassa Ruotsissa ja Saksassa tehdyissä arvontatutkimuksissa, vaikka lampaat söis.
Kuljettajien aktiiviset turvajärjestelmät vähenevät nopeasti. Aktiivisista turvajärjestelmistä saatava hyöty jää helposti onnettomuuksien seurauksia lieventävien passiivisten järjestelmien varjoon.
ÄLLI voisi teoriassa estää kaikki onnettomuudet, joissa auto lähtee lapasesta. Se ei voi kuitenkaan estää onnettomuuksia, joissa se puuttuu toiselta tai kolmannelta osapuolelta. Näissäkin tapauksissa tosin lopullinen kolari tapahtuisi todennäköisemmin keula eikä kylki edellä ja pienemmällä nopeudella.
Ajoneuvovalmistajilla on käytössä muihin periaatteisiin nojautuvia ajonpilaamisjärjestelmiä. Tunnetuimpia ovat EVO, EVVK, Datsun ja etuveto.