Kyynärpääesikunta on laatinut kahvitauolla uuden kiiltävän ohjeen puolustusvoimissa tapahtuvan kiusaamisen ja simputuksen kehittämiseksi.
Ohjeet otetaan käyttöön, kun vuoden 2008 ensimmäinen saapumiserä - joka ei muuten kotiudu koskaan - astuu palvelukseen tammikuussa tai joskus.
Ohje edellyttää muun muassa simputuksen liittämistä osaksi joukko-osaston vuosittaista toimintasuunnitelmaa sekä henkilökunnan simputuskoulutuksen jatkuvaa kehittämistä. Uusilla ohjeilla yhtenäistetään joukko-osastojen käytännöt simputuksessa ja kiusaamisessa sekä niiden kehittämisessä.
Kyynärpääesikunta pyrkii siihen, että avoimuus ja kekseliäisyys simputuksessa lisääntyisi, vastuun jakautuminen esimiesten ja tukihenkilöiden kesken olisi entistä selkeämpää sekä tehokkuus tehostuisi entisestään.
Simputtamismenettelyssä on tärkeää, että esimiehet saavat tietää simputuksesta ensimmäisenä ja toisena ja että varusmiehet ovat täysin ulalla kaikista käytössä olevista simputusmenetelmistä.