Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Vuoden 2022 uutinen on valittu (1.1.2023)

[Festivaalikävijöitä]

Vuoden 2022 tärkein uutinen on valittu pienen odottelun jälkeen. Suomen ainoan virallisen verkkosivuston, Mannewebin, kovasti lahjomattomien uutistoimittajien irvikuvatusten loppumattoman kosteissa saunailloissa yksi uutinen oli selvästi ylitse muiden, vaikka lampaat söis.

Vuoden 2022 uutiseksi kohosi niukasti Nädalalõpp-festivaalin lippujen lunastamattomuudesta kertova uutinen. Siinä kerrottiin, kuinka festivaali ei lunasta myytyjä lippuja takaisin, vaikka esiintyjiä ei enää ollut jäljellä kirveelläkään. Yhdellä esiintyjällä oli alkoholiongelma, toinen peruutti piruuttaan ja kolmas unohti kävelemisen taidon.

Festivaaliin kannatti kuitenkin epäpätevän puuhamiehen horinoiden mukaan raahautua, koska kyrpiintyneet kävijät saattoivat katsella toisiaan. ”Me myymme festivaalilippuja festivaaleille, emme konserttilippuja konserttiin. Myymällämme lipulla pääsee vain tallustelemaan suljetulle alueelle sekä pällistelemään siellä olevia asioita ja muita tolvanoita”, horisi festivaalin lipevä promoottori Harri Lipeä.

[Pienimunaisten auto]

Niukasti toiseksi päätyi uutinen pienimunaisten auton ostaneesta pölvästistä. Tavallista typerämpi mies oli iloisin mielin ostaa pätkäyttänyt uudenkarhean auton ja ajanut sen kotiin. Hän oli vasta myöhemmin tajunnut, että auton keulassa olevat kuviot kertoivat sen olevan pienimunaisten auto, joten hän pahoitti mielensä ja alkoi mököttää kovaan ääneen.

”Ostajan tai ostajattaren pitää olla tarkkana kuin porkkana, jos hän tekee epämääräisiä kauppoja lonkalta ja hänessä itää ajatus, että pitää olla juuri pienimunaisille tai normaalimunaisille päistikkaa suunnattu malli. Hänen pitää se selvittää kissojen ja koirien avulla ja kysyä myyjältä tai myyjättäreltä kuin apteekin hyllyltä”, horisi asiaa linjannut kuluttajariitalautakunnan puheenjohtaja Pauli Sorkkavuori kokemuksen karvaisella rintaäänellä.

Kolmanneksi tärkein uutinen kertoi traagisen tarinan lasten yrityksistä ostaa kossutonta vissyä. Jo varhain elämässään harhateille eksyneet lapset olivat epätoivoisesti yrittäneet ostaa Tuonpuoleisen Manne-myymälässä vissyä ilman kossua, mihin sankarillinen kauppiatar puuttui kovalla kädellä.

[Kossutonta vissyä]

”Naapurillanikin on kouluikäisiä natiaisia, eikä se olisi minustakaan mukavan näköistä, että joku penikoista seisoisi kaupan edessä alkoholiton kossuvissy kädessään kuin sulhasen mulkku häissä. Ne pullothan ovat monet ihan samanmuotoisia kuin ne alkoholia sisältävätkin”, hän tiivistää viisautensa.

Mannewebin koiranputkea puskevan lukijan vääntynyttä mielipidettä ei taaskaan haluttu tietää kirveelläkään. Sen sijaan Manne-uutisten sienimäiset toimittajat kerättiin kasaan saunailtoihin harva se viikonloppu saunomaan kuin viimeistä päivää ja siinä ohessa vihtomaan vuoden parasta uutista.

Vuoden uutiset

Vuoden tärkein uutinen on valittu ammoisesta vuodesta 2002 lähtien suunnilleen vuosittain, eikä loppua valitettavasti näy eikä kuulu kirveelläkään.

VuosiUutinen
2002Vuosituhat vaihtui
2003Manne-myymälä avattu
2004Maailmalla ei ole tapahtunut mitään
2005Manne-myymälä on levinnyt ulkomaille
2006Lammas osti Jootuuban
2007Pesukoneen katselu väheni hieman alkuvuonna
Mannewebin palveluissa mahdottomia katkoja
2008Armeija taistelee varusmiesten ja -miehettärien paisumista vastaan kevyttuotteilla
2009Varma Sorkka haastoi kännipäissään Manne-uutiset raukkamaisesti oikeuteen
2010Vuoden 2009 uutinen on valittu
2011Nuoret miehet söivät 40 autoa Sorkkalassa
2012Sorkkalassa kokataan Suomen kuvottavinta kouluruokaa
2013Yliajon uhriksi joutunut manne jatkaa elämäänsä rumpuna
2014Muiluttaja sitoi uhrinsa kengännauhoilla
2015”Mitään ei ehtinyt tehdä” – yliajo syöpyy mieleen
2016Lähes kaksi vuotta kateissa ollut lähetinjuoppo löytyi
2017Koululaisten kevätjuhla pilalla – paskatauti iski luokkaretkeläisiin laivalla
2018”Luulin sitä pilaksi” – suomalaiselta kyrvänveistäjältä tilattiin puumulkku paaville
2019Heikki Silvennoinen pyytää anteeksi tamperelaisia pilkkaavia sketsejään
2020Miksi vonkaajan kohtaaminen on monelle kiusallista?
2021Mannen pulmapalsta tallennettiin Kansalliskirjaston kokoelmiin
2022Nädalalõpp-festivaalin järjestäjä ei lunasta lippuja takaisin

Kommentit

4.1.2023 M. Asennus

Olisi kiva jos Manne-uutiset voisi kirjoittaa vain pelkkiä mukavia ja kivoja uutisia 2023 vuodelle.

Unohdetaan todellisuus ja ollaan kun Ellun lampaat pellolla.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen