Poliisi epäilee 1990-luvulla päin persettä syntynyttä sorkkalaismiestä lukuisista petoksista ja petoksen poikasista. Hölmöt ostajat maksoivat rahalla tai luonnossa kierolle miehelle etukäteen tämän verkossa kaupittelemista tavaroista, joita ei todellisuudessa ollut olemassakaan.
Sorkkalan poliisi tutkii petossarjaa, jossa usea verkossa ostoksia tekevä asiakas on tullut petkuhuijatuksi housut kintuissa, ja haukkaa pullaa. Epäiltynä on 1990-luvulla epäiltynä vahinkona syntynyt sorkkalainen miespuolinen epäilyttävä mies, ja huijatut ovat samoilta ja eri puolilta Sorkkalaa ja vähän muualtakin.
Miehen epäillään myyneen Manne-myymälän pimeällä myyntipalstalla tavaraa, jota hänellä ei ollut kirveelläkään. Ostajat ovat maksaneet tuotteet etukäteen luonnossa tai rahalla myyjän osoittamalle tilille tai jonkun muun osoittamalle tilille tai jollekin muulle tilille tai jonnekin mutta eivät ole saaneet ostamiaan tavaroita tai mitään muitakaan tavaroita tai mitään muutakaan, lukuun ottamatta mahdollista kuppaa.
Poliisi tutkii 240:tä petosta, jotka ovat tapahtuneet viime vuoden vuodenaikoina tai niiden hujakoilla. Mies on kaupitellut muun muassa keisarin uusia vaatteita ja ilmakitaroita hieman halvemmalla kuin pahamaineisilla myyntipalstoilla yleensä kehdataan pyytää vastaavista rääsyistä ja romuista.
Rikossarja siirtyy nyt vaivihkaa syyttäjälle syyteharkintaan kuin kukko tunkiolle. Poliisi kehottaa tiedotteessaan kaikkia ja muitakin olemaan tarkkana kuin porkkana ostoissa, joissa rahaa lähetetään tai itseään annetaan myyjälle tai myyjättärelle etukäteen tai takajalkaan ilman, että tuotetta on nähty omin silmin tai jonkun muun silmin tai kirveelläkään.
Vuonna 2011 tilasin Mannemyymälästä anus-tapin mutta minulle lähetettiin ruosteinen W123 Mersun vanha peräkoukku postissa.
Tein luonnolisesti rikosilmoituksen Sorkkalan poliisille, mutta mitään ei ole poliisi tai syyttäjä tehnyt tämän nöyryyttävän huijauksen eteen.