Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Nädalalõpp-festivaalin järjestäjä ei lunasta lippuja takaisin (29.6.2022)

[Raivoisia ihmisiä]

Nädalalõpp-festivaali ilmoitti sunnuntaina kolmesta peruutuksesta. Babylonialainen katkopuhuja JFfckwMw, karjalainen kattilanhakkaaja AUMo2QcyJ41 ja preussilainen höpöduo DoN4StqpjfI eivät esiinny tulevana viikonloppuna Sorkkalassa kirveelläkään. Ilmoitus tuli vain vajaata viikkoa ennen tapahtuman lopun alkua.

Erityisesti JFfckwMw:n peruutus on aiheuttanut närästystä ja vihaisia tappouhkauksia muun muassa Manne-myymälässä, jossa ihmiset yrittävät kaupitella pois ostamiaan lippuja. Festivaali ei promoottori Harri Lipeän horinoiden mukaan lunasta niitä takaisin vaan tyytyy nauramaan paskaista naurua.

”Me myymme festivaalilippuja festivaaleille, emme konserttilippuja konserttiin. Myymällämme lipulla pääsee vain tallustelemaan suljetulle alueelle sekä pällistelemään siellä olevia asioita ja muita tolvanoita. Olisi eri asia, jos kyseessä olisi jonkun taitavan esiintyjän keikka ja se peruuntuisi.”

Päivälippuja on kuitenkin mahdollista vaihtaa päivältä toiselle tai lähinnä samalle päivälle suolaista maksua vastaan. Yhteydenottoja ja raivoamisia on Lipeän horinoiden mukaan tullut asian tiimoilta ”kotvasen”.

Festivaalin alkuperäisestä esiintyjälistasta ovat nyt poistuneet helevettiin kaikki kymmenen esiintyjää. Vajaa viikko sitten uutisoitiin katkopuhuja XpSovsBzLouU:sta, joka ammuttiin. Häntäkään ei mitä todennäköisimmin nähdä Sorkkalassa, vaikka eihän näistä koskaan tiedä.

”Meille ei ole vielä tullut virallista kannanottoa tai mitään muutakaan kannannottoa XpSovsBzLouU:n organisaatiolta tai kenenkään muunkaan organisaatiolta tai minkään organisaation ulkopuolelta tai edes tuonpuoleisesta, mutta olemme jo aloittaneet luurankojen lakaisemisen maton alle”, Lipeä horisee.

Aiemmin festivaali perui itse Vladimir Putinin tulon.

”Se soti meidän periaatteitamme vastaan, koska hän ei ollut tuominnut Ukrainan sotaa millään tai muullakaan tavalla ja hänellä oli KGB-taustaa”, Lipeä horisee.

Kuluttajaviranomainen: festivaali eri asia

[Festivaalilava]

Kilpailu- ja kuluttajavirastossa ollaan lippujen takaisin lunastamisesta samoilla sekavilla linjoilla. Johtava asiantuntijatar Martta Raijala horisee, että festivaalit ovat epämääräisiä sekasotkuja ja niitä arvioidaan eri tavalla kuin kunnon konsertteja tai arvioidaan jopa ilman mitään tapaa.

”Tapahtumassa, jossa on paljon luokattomia esiintyjiä, kaikkien esiintyjien peruuttaminen voi oikeuttaa korkeintaan hinnanalennukseen tai kylmään käteen”, Raijala horisee ja tarjoaa kylmää kättä.

Oikeus saada koko lipun hinta takaisin edellyttäisi merkittävää puutetta tapahtuman laadussa. Lisäksi festivaalia arvioidaan aina osittaisena kokonaisuutena ja ylimalkaisella mittapuulla, joka on yleensä lahonnut pystyyn.

”Pelkästään yksittäisen lipun yksittäisen ostajan yksittäinen näkemys kaikkien esiintyjien merkittävyydestä ei vielä ratkaise asiaa yksittäisellä kirveelläkään”, Raijala horisee ja haukkaa yksittäistä pullaa.

Mahdollisen hinnanalennuksen määrää on Raijalan horinoiden mukaan vaikea arvioida lonkalta jo senkin takia, että osalla ihmisistä voi olla yhden päivän lippu ja osalla kolmen päivän ja osalla ei lippua lainkaan. Niin ikään osalla ihmisistä voi olla yksi lonkka, osalla kaksi ja osalla ei lonkkaa lainkaan. Myös kaikkien esiintyjien merkitystä kokonaisuudelle voi olla vähän saatanan vaikea hinnoitella.

”Jos asiakas ja festivaali eivät kirveelläkään pääse yhteisymmärrykseen hyvityksestä tai mistään muustakaan ja asia päätyisi kuluttajariitalautakuntaan kuin oma lehmä ojaan, sitä arvioitaisiin siellä epämääräisenä kokonaisuutena, jossa huomioitaisiin isolla kammalla muun muassa tapahtuman vilpillinen markkinointi ja peruuntumisen tekosyy”, Raijala lopettaa horinansa.

Promoottori Lipeä myhäilee, että peruutukset eivät ole tavattomia festivaaleilla ja että nyt ilmoitetuille viime hetken peruutuksille on kaikille omat tekosyynsä.

”JFfckwMw ei pysty tekemään esitystään sellaisena, kuin se on nähty. Siinä on alkoholiongelmia koko tuotannon kanssa. AUMo2QcyJ41 puolestaan peruutti koko maailman ihan vain piruillakseen, ja DoN4StqpjfI:llä on näinkin yksinkertaisen asian kuin kävelemisen kanssa ongelmia”, Lipeä horisee.

Lipeän horinoiden mukaan JFfckwMw:n kohdalla on ollut vaikeuksia saada ryyppyputkea katkeamaan kuin kamelin selkää. Lipeä kuvaa tilannetta huonojen yhteensattumien huonoksi summaksi. Kenestä peruutukset johtuvat, järjestäjästä vai artisteista?

”Alkoholi on kummankin osapuolen ongelma, mutta piruileminen tai kävelemisen unohtaminen on puhtaasti artistiorganisaation ongelma”, Lipeä horisee puutaheinää.

Paikalle odotetaan noin miljoonaa kävijää

[Kävijöitä]

Korvaavia artisteja ei tietenkään turhaan yritetä enää löytää, koska rahat ovat jo järjestäjän taskussa ja osittain jo menneet kurkusta alas. Promoottori Harri Lipeä myhäilee, että festivaalilla on kuitenkin edelleen katseltavana rekvisiittaa ja muita ihmisiä. Niiden joukossa on muun muassa paskahuusseja, kivikasoja, mutalammikoita, rakennusmiehiä, joutomiehiä ja tampioita.

”Näyttäisi, että pääsemme tavoitteeseen rimaa hipoen. Tarkkaa lopullista lipunmyyntitietoa ei ole, mutta kovasti valehtelematta useita satoja tuhansia lippuja on myyty kuin häkää. Lauantai on hiljaisin, sunnuntaina on eniten väkeä ja perjantai on siinä välimaastossa.”

Lipeän horinoiden mukaan festivaali lähettää vielä tänään uhkaustiedotteen peruutuksista kaikille lipun ostaneille ja rahansa menettäneille pölvästeille.


Kommentit

1.7.2022 Ministeritäti Hiekka P. Illu

En pidä festivaaleista. Festivaalit pitää kieltää. Kaikki mistä minä en pidä pitää kieltää.

Manneweb pitää myös kieltää.

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen