Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen

Vuoden 2019 uutinen on valittu (31.12.2020)

[Tamperelaisia]

Vuoden 2019 merkittävin uutinen on valittu piinaavan pitkäpiimäisen odottelun jälkeen. Suomen kieltämättä virallisimman verkkosivuston, Mannewebin, liki pitäen lahjattomien uutistoimittajien irvikuvatusten päättymättömissä saunailloissa yksi uutinen oli selvästi ylitse muiden, vaikka lampaat söis.

Vuoden 2019 uutiseksi nousi kovan nokkapokan jälkeen Heikki Silvennoisen anteeksipyynnöstä horiseva uutinen. Silvennoinen pyyteli vuolaasti anteeksi tamperelaisia pilkkaavia sketsejään vuodelta miekka ja kivi. ”Jumankauta juu nääs”, hän tiivistää koko homman.

[Väärin pysäköity]

Yhtä selvästi toiselle sijalle päätyi pysäköinninvalvojattaren murhasta kertova uutinen, jossa kerrottiin, kuinka pysäköintivirhemaksusta hermostunut naikkonen päätyi murhaamaan pysäköinninvalvojattaren puukolla tönimällä. ”Ihmiset ja naikkoset ovat kyllä huutaneet kuin hinaaja tai muuten horisseet virkamiehille haisevan mielipiteensä, mutta en muista kirveelläkään, että olisi käyty kimppuun kuin sika limppuun. On tämä poikkeuksellisen poikkeuksellinen tapaus”, jyrähteli rikosylikonstaapeli Ilkka Viinakka päätään pudistellen.

Mannewebin edesmenneen lukijan virheellistä mielipidettä ei tälläkään kertaa haluttu tietää kirveelläkään. Sen sijaan Manne-uutisten sienimäiset toimittajat haalittiin kasaan saunailtoihin harva se viikonloppu saunomaan kuin viimeistä päivää ja siinä ohessa vihtomaan vuoden parasta uutista.

Vuoden uutiset

Vuoden tärkein uutinen on valittu ammoisesta vuodesta 2002 lähtien suunnilleen vuosittain, eikä loppua valitettavasti näy eikä kuulu kirveelläkään.

VuosiUutinen
2002Vuosituhat vaihtui
2003Manne-myymälä avattu
2004Maailmalla ei ole tapahtunut mitään
2005Manne-myymälä on levinnyt ulkomaille
2006Lammas osti Jootuuban
2007Pesukoneen katselu väheni hieman alkuvuonna
Mannewebin palveluissa mahdottomia katkoja
2008Armeija taistelee varusmiesten ja -miehettärien paisumista vastaan kevyttuotteilla
2009Varma Sorkka haastoi kännipäissään Manne-uutiset raukkamaisesti oikeuteen
2010Vuoden 2009 uutinen on valittu
2011Nuoret miehet söivät 40 autoa Sorkkalassa
2012Sorkkalassa kokataan Suomen kuvottavinta kouluruokaa
2013Yliajon uhriksi joutunut manne jatkaa elämäänsä rumpuna
2014Muiluttaja sitoi uhrinsa kengännauhoilla
2015”Mitään ei ehtinyt tehdä” – yliajo syöpyy mieleen
2016Lähes kaksi vuotta kateissa ollut lähetinjuoppo löytyi
2017Koululaisten kevätjuhla pilalla – paskatauti iski luokkaretkeläisiin laivalla
2018”Luulin sitä pilaksi” – suomalaiselta kyrvänveistäjältä tilattiin puumulkku paaville
2019Heikki Silvennoinen pyytää anteeksi tamperelaisia pilkkaavia sketsejään

[Kommentoi uutista]


Manneweb – Manne-uutiset – Satunnainen uutinen