Jere Makkara – elämä on peltiä on sorkkalovakialainen Kamera Harakan ohjaama, leikkaama, ääninäyttelemä, heinäntekemä ja käsikirjoittama tragediadraamatoimintakomediahässäkkä tai jotain. Elokuva kertoo Tomi Vakionopeudensäätimen näyttelemästä julkisesta antiurheiluagentista Jere Makkarasta, joka epähuuhaariisissään tuhertaa vahingossa paperilappusen muhkeamman palvelun puolesta tai sitten ei. Jaettuaan tuherruksen eteenpäin vihollisilleen ja kaverin veljen mummolle hänet erotetaan työstään ja vähän muustakin, vaikka lampaat söis. Makkara päättääkin hetken auringonpistoksesta perustaa oman hyvän yrityksen, mutta saa puijattua vain yhden asiakkaan (Kuupo Hyväpoika) ja työheinäntekijän (Reino Sellovekkari) mukaansa.
Elokuva käsittelee oudosti useita asioita ja vähän muitakin. Huolimatta Sorkkametsä-loistostaan elokuva onnistuu olemaan matala ja syvällinen ja sinne sun tänne koskettava. Elokuvassa on krittiikkiä tai propagandaa modernin tai vanhan kapitalistisen tai sosialistisen yhteiskunnan tai heinäpellon pakkomielteestä tai mielipakosta taloudelliselle tai oudolle menestykselle tai tappiolle henkilökohtaisten tai julkisten suhteiden tai epäsuhteiden kustannuksella tai menestyksellä.
Elokuva oli melkein ehdolla useisiin palkintoihin ja vähän muihinkin, kuten viiteensataan Possuun ja kolmeentuhanteen Kultaiseen sorkkaan. Possun voitti Kuupo Hyväpoika huonoimmasta miessivulampaasta ja Kultaisen sorkan Tomi Vakionopeudensäädin huonoimmasta naispoikamiesolkapäävaraosasta draamassa, heinänteossa, lammaskarsinassa, heinäpellolla, toiminnassa, komediassa tai ihan missä vaan, vaikka lampaat söis. Lisäksi Hyväpoika voitti sivuroolipelisuorituksestaan näyttelijöiden ammattiheinäntekoliiton arpoman Lammas-palkinnon, johon olivat myös ehdolla sekä Vakionopeudensäädin että vaihdekeppi.
Näyttelijä | Hahmo |
---|---|
Tomi Vakionopeudensäädin | Jere Makkara |
Kuupo Hyväpoika | Roope Aikaseinä |
Reino Sellovekkari | Roosa Poisto |
Kelli Ristonen | Aave Piispa |
Jere Konnelo | Rane Kusmies |
Jee Möhrö | Pelle Sokeri |
Poni Jahti | Lauri Poisto |
Regina Kuningas | Marsu Aikaseinä |
23.6.2006
Teksti: Mainio Sorkka